Rinne varoitteli perusporvarihallituksen uhasta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne varoitteli puheessaan SDP:n puoluevaltuustossa siitä, millaisiin seurauksiin keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen muodostama perusporvarihallitus voi johtaa.

Rinne arvioi, että perusporvarihallitus tietäisi kylmää kyytiä tavallisille suomalaisille palkansaajille, lapsiperheille ja eläkeläisille.

– En usko, että esimerkiksi tuntitakuu eli nollasopimusten kielto, palkkatasa-arvo tai oikeudenmukaisempi verotus olisivat kovin korkealla porvarihallituksen agendalla, Rinne sanoi.

Rinteen mukaan SDP on valmis osallistumaan hallitukseen, jos eriarvoisuuden vähentäminen ja vientivetoisen kasvun aikaansaaminen näkyvät vahvasti hallitusohjelmassa.

Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) ilmoittaa myöhemmin tänään, mitkä puolueet hän haluaa mukaan.

– SDP on valmis lähtemään hallitusneuvotteluihin, Rinne sanoi ennen puoluevaltuuston kokousta.

Hän ei lähtenyt arvioimaan, miten puolueen kannatukselle kävisi, jos se on mukana hallituksessa tekemässä rankkoja leikkauksia.

– Se voi joko nousta tai laskea, en tiedä.

SDP:n eduskuntaryhmä käsitteli asiaa aamupäivällä. Puoluevaltuusto antaa vielä omat evästyksensä myöhemmin tänään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.