Risut kannattaa kompostoida polttamisen sijaan

Pihojen kevätkunnostus on pääsemässä talven jäljiltä hyvään vauhtiin Etelä- ja Keski-Suomessa. Pelastuslaitoksilta muistutetaan, että risujen polttaminen on monissa kunnissa kielletty taajama-alueella. Polttamisen luvallisuus on aina syytä varmistaa kunnan ympäristöviranomaiselta.

Haja-asutusalueellakaan risunuotiota ei saa jättää vartioimatta, eikä siitä saa aiheutua haittaa naapureille. Usein risut, hakkuutähteet ja lehdet kannattaakin kompostoida polttamisen sijaan. Muiden jätteiden polttaminen omalla pihamaalla on kokonaan kielletty. On myös hyvä muistaa, että mökkikunnassa säädökset voivat olla erilaiset kuin asuinkunnassa.

Maastopaloriski kasvaa nopeasti maaperän kuivuessa. Jos risuja polttaa itse, käden ulottuville onkin syytä varata alkusammutusvälineitä. Esimerkiksi Raaseporissa Uudellamaalla risujenpoltosta alkunsa saanut maastopalo levisi sunnuntaina 400 neliön alueelle.

Risusavotta tiedossa? Näin vältät vahingot