Rivitalon ulkovälinevarastossa paloi uhkaavasti Kangaslammella – tuli oli hilkulla levitä asuintiloihin

Jyväskylän Kangaslammella syttyi lauantaina uhkaava tulipalo rivitalon ulkovälinevarastossa. Pelastuslaitos sai tehtävän Mustikkakujalle ennen puolta päivää.

Palo syttyi kaksikerroksisen rivitalon yhteydessä olevassa ulkovälinevarastossa. Pelastuslaitoksen mukaan "oli hilkulla", ettei tuli päässyt leviämään asuintilojen puolelle.

Henkilövahinkoja ei sattunut, mutta päivystävän palomestarin mukaan tavaraa tuhoutui väistämättä.

Palon syttymissyystä ei ole tietoa muuta kuin se, että palo lähti ulkovälinevaraston sisältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Näkökulma: Hikeä pukkaa, kun miettii, mitä kaikkea tuoreet ylioppilaat ovat joutuneet kokemaan

Korona-aika muutti ostoskäyttäytymistä – puolet suomalaisista osti keväällä verkosta joitain tuotteita ensimmäistä kertaa

Ammattitutkinto valmiiksi ennätysajassa: Ramon ja Saidin haaveissa yhteinen rakennusalan yritys

Kuhmoislainen Janina vaihtoi yhden hevosvoiman useampaan ja valmistuu nyt autoasentajaksi yhtä aikaa veljensä Janin kanssa – "Tämä on sukuvika"

Heini, 46, on ensimmäinen Gradiasta alalleen valmistunut ja jo tuore yrittäjä: "En olisi kaksikymppisenä ollut valmis päättämään, mihin sitä ryhtyisi"

Iivari Aspinmaa löysi hoitoalalta itselleen merkityksellisen ammatin

Musiikki virtasi veriin pianon koskettimilta jo lapsena – nyt Veikka Holma, 22, valmistuu musiikkialalle ja haaveilee opettajan ammatista

Haaveammatti kirkastui lähikaupassa muropaketista – vihtavuorelainen Niina selätti 16 leikkausta, sytostaattihoidot ja teki pahimmista peloistaan ammatin

Pääluottamushenkilö Jyväskylän yt-neuvotteluista: "Työntekijät ovat erityisen huolissaan" – säästöjä pitäisi kaivaa 12,5 miljoonaa euroa

Äänekoskella raju ulosajo aamuyöllä – henkilöauton kuljettaja menehtyi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.