Romutuspalkkion päästöraja aleni vuoden 2015 kokeilusta

Päästöraja alenee 110:n grammaan hiilidioksidia kilometriä kohti, kun se aiemmin oli 120 grammaa per kilometri.

Autokannan uusiutumiseen tähtäävä romutuspalkkio on saamassa entistä tiukemmat ehdot. Hallitus ehdottaa lakiluonnoksessaan, että 1 000 euron romutuspalkkion saisi vain, jos vähintään 10 vuotta vanhan auton tilalle hankkii uuden, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 grammaa kilometriltä.

Vuonna 2015 romutuspalkkion päästöraja asetettiin 120 grammaan. Ensi vuoden aikana maksettavaa romutuspalkkiota varten on varattu valtion budjettiin kahdeksan miljoonaa euroa.

Etanoli-, kaasu- ja ladattavien hybridiautojen hankintaan saisi romutuspalkkiota 2 000 euroa. Niiden kohdalla ei sovellettaisi hiilidioksidipäästörajaa, vaan tuen saamisen edellytys olisi etanolin tai metaanin käyttömahdollisuus.

Autoalalla on mahdollisuus osallistua romutuspalkkioon haluamallaan summalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.