Runsas kolmannes suomalaisista uskoo ulkopuolisten pyrkivän vaikuttamaan äänestämiseen tulevissa vaaleissa, kertoo tutkimus

Useampi kuin joka kolmas (36 %) suomalaista uskoo, että ulkopuoliset tahot pyrkivät vaikuttamaan äänestämiseen tulevissa eduskunta- ja eurovaaleissa, ilmenee Sanomalehtien Liiton teettämästä tutkimuksesta.

Todennäköisimpinä ulkopuolisen tahon vaikuttamispyrkimyksiä pitävät miehet ja yli 45-vuotiaat.

Vaikuttaminen on vastaajien mielestä vaikeaa, sillä yli 62 prosenttia uskoo huomaavansa vaikutuspyrkimykset. Vahvinta usko omiin kykyihin on 25–34-vuotiailla (68 %).

Vaikka omia kykyjä pidetään hyvinä, muihin ei luoteta yhtä paljon: vain 35 prosenttia uskoi muiden huomaavan vaikutuspyrkimykset.

Tukea äänestyspäätöksen tekemiseen eduskuntavaaleissa haetaan eniten sanomalehdistä. Painettua tai digitaalista sanomalehteä hyödyntää äänestyspäätöksessään 69 prosenttia ja televisiota 63 prosenttia vastanneista. Kolmanneksi sijoittuivat radio (27 %) ja neljänneksi painetut tai digitaaliset kaupunkilehdet (23 %).

Tutkimuksen teki IRO Research Oy, ja sitä varten tehtiin tuhat haastattelua. Virhemarginaali on enimmillään 3,2 prosenttiyksikköä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .