Ruotsalaista ilma-alusta epäillään ilmatilaloukkauksesta Merenkurkussa

Ruotsin valtion lentokoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Merenkurkussa Vaasan edustalla aamulla, kertoo puolustusministeriö verkkosivuillaan. Rajavartiolaitos tutkii asiaa.

Ulkoministeriö kertoo Twitterissä olleensa yhteydessä Ruotsin Helsingin-suurlähetystöön ja pyytäneensä tapahtuneesta selvitystä.

Puolustusministeriön viestintäpäällikön Kristian Vakkurin mukaan epäilty ilmatilaloukkaus oli lyhytkestoinen ja kyseessä ollut konetyyppi Gulfstream-mallinen.

–  Epäilty ilmatilaloukkaus kesti kolme minuuttia, Vakkuri kertoo STT:lle

Vakkurin mukaan kyseessä oli toinen tapaus tänä vuonna. Edellinen ilmatilaloukkaus tapahtui helmikuussa, tuolloin kyseessä oli ruotsalainen helikopteri.

Viime vuonna ilmatilaloukkauksia tapahtui kaksi, toisessa osallisena oli portugalilainen ja toisessa venäläinen kone.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.