Ruotsin sikainfluenssatapauksen varmistus viipyy yhä

Ruotsalaisnaisella epäillään olleen sikainfluenssaa. Viruksen laatua ei kuitenkaan ole voitu varmasti todeta, sillä nainen oli jo paranemassa, kun näytteet otettiin.

Noin 50-vuotias nainen sairastui palattuaan Yhdysvalloista. Hän oli kuitenkin sairaana vain kolme päivää, eikä mennyt sairaalaan. Naisen perheellä ei ole oireita.

Analysointia on vaikeuttanut se, että virusta saatiin talteen turhan vähän riittäviä kokeita varten. Virusta on viljelty nyt laboratoriossa monta päivää, mutta selvyyttä taudin laatuun ei vielä sunnuntainakaan saatu.

Ruotsin tartuntatautiviraston SMI:n mukaan näytteen tutkimiseen voidaan myös hyödyntää toista tekniikkaa, jonka SMI saanee käyttöönsä viikon sisällä.



Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko vaatii kannanotossaan Suomeen toista koronatestausjärjestelmää – "Meidän on tehtävä kaikkemme, että vaihtoehdoksi ei jää vain Suomi kiinni -malli"

Koronakriisi nosti paikoittain noutokaljan arvostusta – Alkoholin ulosmyynnistä hyötyvät kuitenkin pääasiassa vain paikallispanimot

Sirpa ja Anneli muuttivat Espoosta pohjoiseen Keski-Suomeen – pankki sanoi kaksi kertaa ei, mutta nyt kaksikko pyörittää lämpöä ja raikkautta huokuvaa taidehotellia Pihtiputaalla

Yön uutiskooste: suolistosyövät yleistyvät, kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain, Bayern murjoi Barcelonan Mestarien Liigassa

Verkkojätti Amazon on ollut koronakriisin voittaja, mutta tutkija näkee uhkia senkin ympärillä – "Miten käy, jos seuraava katastrofi tapahtuu internetissä?"

Ari Helmisen uutisanalyysi: Korona latistaa SDP:n, keskustan ja kokoomuksen kokousten tunnelman – ja hillitsee pitkien puukkojen yötä

Kymmeniä suomalaisia jää kateisiin vuosittain – poliisi kaipaa tietoja yhteensä yli 400 kadonneesta

Suolistosyövät yleistyvät – nuorimmat sairastuneet ovat alle nelikymppisiä

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Jämsän Vilja Rockissa osattiin ottaa korona huomioon: paikalla olleiden mukaan festaria olisi vaikea hoitaa paremmin – katso kuvasarja!

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.