Ruotsinkieliset lukiot rynnistivät lukiovertailun kärkikymmenikköön

STT:n kevään lukiovertailussa parhaimmiksi sijoittuivat Kristinestads gymnasium, Kotka Svenska Samskola ja Utsjoen saamelaislukio. Vertailussa huomioitiin kevään ja ylioppilaskirjoitusten tulosten lisäksi opiskelijoiden lähtötaso.

Kristiinankaupungissa sijaitsevassa Kristinestads gymnasiumissa aloittaneiden keskiarvo oli 8,15 ja ylioppilaskokeiden pakollisten aineiden keskiarvo kouluarvosanaksi muutettuna 8,18.

Tobias Eriksberg, yksi ruotsinkielisen Kristinestads gymnasiumin seitsemästä ylioppilaasta sanoo, että pienessä koulussa opiskelu on ollut etu.

– Minulla on ollut kavereita sekä nuoremmista että vanhemmista opiskelijoista. Vanhemmat ovat kertoneet, millaista on ollut, joten olemme voineet valmistautua.

Eriksberg kehuu opiskelijoiden yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuudentunnetta koulussa. Hän kertoo olevansa jopa hieman pahoillaan, että lukio loppuu.

– Meillä on ollut hirveän hauskaa yhdessä, ja on vähän surullista, että se on ohi nyt. On ollut monta vahvaa persoonaa, mutta olemme tulleet todella hyvin toimeen ja tukeneet toisiamme.

Opiskelijatovereidensa lisäksi Eriksberg haluaa kiittää koulun opettajia.

– Meillä on todella hyvät opettajat. Koska meitä oli vain seitsemän, olemme olleet tiiviisti yhteydessä heidän kanssaan. Jos olemme tarvinneet apua, olemme todella saaneet apua, ja siitä on ollut iso hyöty.

Kirjoituksia verrattiin opiskelijoiden lähtötasoon

Ruotsinkieliset lukiot pärjäsivät tänä keväänä STT:n tekemässä lukiovertailussa. Kymmenestä parhaasta lukiosta yhteensä kuusi oli ruotsinkielisiä. Kärkikymmenikköön pääsivät Sibbo gymnasium Sipoossa, Svenska samskolan i Tammerfors Tampereella, Katedralskolan i Åbo Turussa ja Topeliusgymnasiet i Nykarleby Uudessakaarlepyyssä. Kymmenen parhaan joukossa olivat suomenkieliset myös Kuopion taidelukio Lumit ja Tuusniemen lukio.

Viime kevään toinen ja koko viime vuoden ykkönen, Etelä-Tapiolan lukio Espoossa, oli nyt vertailun kymmenes. Viime keväänä ensimmäiseksi sijoittunut Ähtärin lukio oli nyt 14:s.

Vertailussa on tyypillisesti noussut kärkeen pieniä ja keskisuuria sekä ruotsinkielisiä lukioita.

Valtakunnallisesti parhaiten pärjänneet lukiot STT:n lukiovertailussa

1. Kristinestads gymnasium, Kristiinankaupunki, lisäarvo eli vertailuluku 1,06

2. Kotka Svenska Samskola, Kotka, 1,01

3. Utsjoen saamelaislukio, Utsjoki, 0,90

4. Sibbo gymnasium, Sipoo, 0,74

5. Kuopion taidelukio Lumit, Kuopio, 0,68

6. Svenska samskolan i Tammerfors, Tampere, 0,67

7. Katedralskolan i Åbo, Turku, 0,66

8. Tuusniemen lukio, Tuusniemi, 0,65

9. Topeliusgymnasiet i Nykarleby, Uusikaarlepyy, 0,65

10. Etelä-Tapiolan lukio, Espoo, 0,62

11. Mynämäen lukio, Mynämäki, 0,62

12. Pargas svenska gymnasium, Parainen, 0,60

12. Vasa övningsskola, Vaasa, 0,60

14. Ähtärin lukio, Ähtäri, 0,58

15. Helsinge gymnasium, Vantaa, 0,56

16. Tölö gymnasium, Helsinki, 0,53

17. Kärsämäen lukio, Kärsämäki, 0,50

18. Helsingin ranskalais-suomalainen koulu, Helsinki, 0,49

19. Kulosaaren yhteiskoulu, Helsinki, 0,49

19. Nousiaisten lukio, Nousiainen, 0,49

21. Kyrkslätts gymnasium, Kirkkonummi, 0,48

22. Muonion lukio, Muonio, 0,47

23. Gymnasiet Grankulla samskola, Kauniainen, 0,46

23. Savukosken lukio, Savukoski, 0,46

25. Lauttakylän lukio, Huittinen, 0,43

25. Paltamon lukio, Paltamo, 0,43

25. Utajärven lukio, Utajärvi, 0,43

28. Sodankylän lukio, Sodankylä, 0,43

29. Englantilainen koulu, Helsinki, 0,42

30. Someron lukio, Somero, 0,42

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koneyrittäjien hallituksessa jatkaa kaksi nimeä Keski-Suomesta

Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen torjuu ajatuksen kotihoidontuen poistosta yli 3-vuotiailta sisaruksilta

Kun Maryam Mousapour muutti lastensa kanssa Iranista Jyväskylään, Pupuhuhdassa odotti liki tyhjä asunto – Nyt elämä Suomessa on hyvä

Rattijuoppo peruutti autonsa ojaan Äänekoskella – kovat promillet toivat ehdottoman vankeustuomion, vaikka kyse oli ensikertalaisesta

Jyväskylän torin muutto Asema-aukiolle on viivästynyt: Kysyimme myyjiltä ja asiakkailta sunnuntaina, miten torilla menee nyt – Näin he vastasivat

Postin työriitaa ratkoo seuraavaksi valtakunnansovittelija

Lakivaliokunnan puheenjohtaja lähestymiskielloista: hakemus maksuttomaksi, kieltoon määrätty sähköiseen valvontaan, rikkojille kovemmat rangaistukset

Vessariitaa rauhoitelleen miehen ravintolailta päättyi ambulanssiin Jämsässä – vamman aiheuttaneen maksettavaksi yli 21 000 euron korvaukset

Sisäministeri Ohisalo pyytää poliisilta selvitystä viime päivien mielenosoituksista – näin poliisi perustelee toimintaansa

Silja Europan matkustajille ei tiedotettu kuolemantapauksista – "Sain tiedon uutisista"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.