Ruoveden lukio menestyi parhaiten syksyn ylioppilaskirjoitusten pakollisissa aineissa

Neljänneksi parhaiten pakollisten aineiden perusteella menestyi Petäjäveden lukio.

Oulussa syksyn kirjoitusten tulokset ovat vuosien varrella parantuneet, ja opiskelijat käyvät lukion yhä useammin kahdessa ja puolessa tai kolmessa ja puolessa vuodessa, sanoo Oulun lukiojohtaja Pekka Fredriksson.

– Tilanne ei ole enää se, että syksyllä uusitaan, jos keväällä ei pärjätä.

Fredriksson arvioi, että Oulussa syksyn tulosten parantumiseen on vaikuttanut se, että opiskelijat saavat melko vapaasti tehdä opintosuunnitelmansa. Lisäksi myös hyvään opinto-ohjaukseen on panostettu, ettei opintosuunnitelmaa tarvitse tehdä yksin.

– En tykkää asiakas-sanasta, mutta opiskelijoita varten lukiossa ollaan.

Fredrikssonin mukaan Oulun lukioissa on monen vuoden ajan sijoitettu oppitunnit samaan kellonaikaan niin, että tunteja voi käydä missä tahansa kaupungin yhdeksässä päivälukiossa. Opiskelijoille on haluttu tarjota yhtä laaja kurssitarjonta riippumatta siitä, kuinka laaja tarjonta omassa lukiossa on.

– Jos lukiot toimisivat yksin, isomman lukion kurssitarjonta olisi laajempi kuin pienen. On haluttu samanlaiset mahdollisuudet kaikille.

Oululaisia lukioita oli syksyn ylioppilaskirjoitusten pakollisten aineiden kirjoitusten kärjessä yhteensä kolme ja niistä myös valmistui useita opiskelijoita. Sijalla 20 olevassa Oulun lyseon lukiossa oli 19 ylioppilasta, sijalla 26 olevassa Svenska privatskolanissa kaksi ja sijalla 27 olevassa Oulun suomalaisessa yhteiskoulussa 37 ylioppilasta.

Lyseo ja yhteiskoulu ovat kaupungin lukioita, Svenska privatskolan taas on yksityinen.

Yhden ylioppilaan lukio Ruovedellä paras syksyn pakollisissa

Ruoveden lukio oli syksyn ylioppilaskirjoituksissa paras pakollisten aineiden keskiarvon perusteella, selviää Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) julkaisemasta tietokannasta. Toiseksi paras oli espoolainen Etelä-Tapiolan lukio, joka menestyi kevään ylioppilaskirjoitusten pakollisissa aineissa parhaiten. Kolmanneksi paras syksyn kirjoituksissa oli Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu.

Ruovedellä oli tällä tietoa yksi ylioppilas, Etelä-Tapiolassa kolme ja Viikin normaalikoulussa kaksi ylioppilasta, selviää YTL:n tiedoista. Koulukohtaiset ylioppilaiden määrät saattavat vielä myöhemmin tarkentua.

Neljänneksi parhaiten pakollisten aineiden perusteella menestyi keskisuomalainen Petäjäveden lukio ja viidenneksi parhaiten pirkanmaalainen Oriveden opisto. Kuudenneksi parhaiten pärjäsi helsinkiläinen Ressun lukio, joka oli kevään kirjoituksissa toisena. Petäjävedeltä valmistui nyt yksi ylioppilas, Orivedeltä kaksi ja Ressusta 33.

Kirjoittajia on tavallisesti syksyisin vain vähän. Kärkeen voi näin nousta lukioita, joissa on vähän opiskelijoita, mutta jotka ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi hyvin arvosanoin.

Syksyn ylioppilaskirjoitusten kärkikoulut

Syksyn ylioppilaskirjoitusten kärkikoulut pakollisten aineiden keskiarvon perusteella (suluissa ylioppilaiden määrä): 

1. Ruoveden lukio, Ruovesi (ylioppilaiden määrä: 1)

2. Etelä-Tapiolan lukio, Espoo (3)

3. Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu, Helsinki (2)

4. Petäjäveden lukio, Petäjävesi (1)

5. Oriveden opisto, Orivesi (2)

6. Ressun lukio, Helsinki (33)

7. Helsingin normaalilyseo, Helsinki (3)

8. Kauhavan lukio, Kauhava (1)

9. Laihian lukio, Laihia (1)

10. Merikarvian lukio, Merikarvia (1)

11. Gymnasiet Lärkan, Helsinki (3)

12. Kulosaaren yhteiskoulu, Helsinki (5)

13. Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki (6)

14. Puolalanmäen lukio, Turku (3)

15. Tampereen yhteiskoulun lukio, Tampere (24)

16. Jyväskylän normaalikoulu, Jyväskylä (0*)

17. Kuopion Lyseon lukio, Kuopio (7)

18. Pedersöre gymnasium, Pedersöre (0*)

19. Oulunkylän yhteiskoulu, Helsinki (7)

20. Oulun lyseon lukio, Oulu (19)

21. Perhon lukio, Perho (2)

22. Ristiinan yhtenäiskoulu ja lukio, Mikkeli (1)

23. Tampereen lyseon lukio, Tampere (11)

24. Kerttulin lukio, Turku (43)

25. Olarin lukio, Espoo (3)

26. Svenska privatskolan i Uleåborg, Oulu (2)

27. Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukio, Oulu (37)

28. Vasa Övningsskola, Vaasa (3)

29. Joensuun normaalikoulu, Joensuu (9)

30. Muonion lukio, Muonio (1)

* Ylioppilaiden määrä saattaa vielä tarkentua. Kaikki ylioppilaskokeissa hyväksytyt eivät välttämättä valmistu ylioppilaiksi esimerkiksi siksi, että kaikki lukion kurssisuoritukset eivät ole valmiina. Tämän vuoksi osalla kouluista ylioppilaiden määrä saattaa olla listassa 0.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.