Sää jatkuu lämpimänä – "Kuivuus taitaa jatkua monta päivää"

Aurinko paistaa tänään Itä-Suomessa, ja sää muuttuu selkeämmäksi myös Pohjois-Suomessa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Länsi-Suomessa on hieman pilvisempää.

–  Koko maassa on käytännössä poutaa. Pohjanmaalla ja ehkä Etelä-Suomessakin lämpötila nousee ylimmillään jonnekin 15–16 asteen vaiheille. Idässä on vähän kylmempää, päivystävä meteorologi Ari Mustala kertoo.

Myös Länsi-Lapissa kivutaan yli 10 asteen, kun lämpötilat keikkuvat 12–13 asteen välillä.

Huomenna tuuli voimistuu ja sateita kulkee Pohjois-Suomen yli lämpötilan liikkuessa 10 asteen vaiheilla. Etelä-Suomessa on sunnuntainakin melko aurinkoista, ja lämpötila kohoaa parhaimmillaan 15 asteeseen.

Toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina Etelä- ja Keski-Suomessa on melko aurinkoista, kun taas Pohjois-Suomessa on pilvisempää. Sateita maanantaille ei juuri ole luvassa.

Niin Ilmatieteen laitos kuin pelastuslaitokset ovat varoitelleet kuivasta maastosta ja ruohikkopalovaarasta, mutta apua sateen muodossa ei luvassa hetkeen.

–  Jos korkeapaine pitää pintansa, menevät sateet enemmänkin ensi viikon loppupuolelle. Varsinkin tiistaina ja keskiviikkona on melko lämmintä. Loppuviikosta joitain sateita voi nousta etelästä. Kuivuus taitaa jatkua monta päivää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.