Sää lämpenee alkuviikosta – Lapissa jopa hellettä

Etelä-Suomessa sää on alkuviikosta epävakaisempaa.

Sää lämpenee Suomessa alkuviikosta. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen itäpuolelta lähestyvä matalapainealue heikkenee ja etenkin Lapissa voidaan päästä jopa hellelukemiin.

– Lapissa on poutaista ja selkeää. Perämeren rannikon ympäristössä Lounais-Lapissa hellelukemat ovat mahdollisia jo maanantaina. Tiistaina ja keskiviikkona sama juttu, kertoo päivystävä meteorologi Ville Siiskonen.

Etelä-Suomessa sää on alkuviikosta epävakaisempaa ja lämpötilat nousevat korkeimmillaan 20 asteen tienoille.

– Etelä-Suomeen pääsee puhaltamaan koillisvirtaus Vienanmereltä, mikä pitää lämpötilan hieman keskimääräistä alhaisempana.

Jos pilvet väistyvät, hellelukemat ovat mahdollisia myös maan etelä- ja keskiosissa viikon puolivälissä. Ennusteeseen sisältyy kuitenkin vielä epävarmuutta. Siiskosen mukaan matalapaine pyöräyttää koillisesta Etelä-Suomen ylle lämpimämpää ilmamassaa, joka tarjoaisi edellytykset helteille.

Lämmin ilmamassa pysyy Etelä-Suomen yllä viikon loppuun asti. Hellelukemien saavuttaminen riippuu siitä, estääkö pilvisyys lämpötilan nousun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.