Sähköasentaja jäi roikkumaan pää alaspäin viiden metrin korkeuteen Jyväskylässä: "Ukko oli hyvässä kunnossa mutta nilkat välttämättä ei"

Sähköasentaja joutui kiipeliin keskiviikkona iltapäivällä Jyväskylän Lohikoskella.

Hätäkeskus sai tiedon ihmisenpelastustehtävästä kello 12.35. Päivystävä palomestari Reijo Oikari kertoo, että sähköasentaja oli jäänyt roikkumaan sähkötolpasta noin viiden metrin korkeuteen.

Tapaus sattui Lahkomyllynpolulla, joka kulkee Koskenharjun kentän vieritse.

Mies oli ollut tekemässä asennustöitä, kun hän jostain syystä horjahti ja päätyi roikkumaan tolppakengistään pää alaspäin. Hän ehti roikkua tolpassa yli puoli tuntia ennen kuin pelastuslaitos sai hänet nostolavalla alas.

– Työkaveri piti hänestä kiinni pelastuksen aikana ja mies itse pysyi tajuissaan koko ajan, Oikari kertoo.

Oikarin mukaan mies saatiin alas hyväkuntoisena, mutta hänet vietiin silti sairaalaan.

– Sanotaan näin, että ukko oli hyvässä kunnossa mutta nilkat välttämättä ei, Oikari sanoo.

Tolppakenkiä käytetään pylvääseen kiipeämiseen. Arkistokuva. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Kuva: Katja Luoma

Juttua täydennetty 13.11.2019 kello 13:50 päivitetyin tiedoin: Mies saatiin alas hyväkuntoisena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Mauri Pekkarinen lataa suorat sanat keskustan johdolle kannatusluvuista: "Luisu alas päin ollut tolkutonta"

Iäkkään pariskunnan poika sammutti palamaan syttyneen sähkökatkaisijan Keuruulla

Itsenäisyyspäivän sää lauha Etelä- ja Keski-Suomessa – sadealue tuo vettä alkuiltaan asti

Itä-Suomen hovioikeus piti Savonlinnassa raskaana olleen naisystävänsä tappaneen miehen tuomion voimassa

Soldiers of Odin -katupartio osoittaa mieltään Helsingissä itsenäisyyspäivänä – uusnatsit mainostavat tapahtumaa

Nurmijärven koulupaloista epäillyt kaksi nuorta miestä vangittiin

Ulkoministeriön ammattijärjestö vaatii avoimessa kirjeessä selitystä virkamiehen siirrolle

Johtajaylilääkäri Vesa Kataja jää puolen vuoden paussille sairaalan sisäilmaongelmien takia

Ensimmäiset metsäpeurat vapautettiin Seitsemisen kansallispuistoon

Muistatko tämän kiekkolegendan, joka pelasi JYPissä yli 10 kautta? Väitteli nyt tohtoriksi: "Myös ammattiurheilijalla on oltava mahdollisuus opiskeluun tai työntekoon"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.