Sähköiseen ylioppilaskokeeseen liittynyt valitus kaatui KHO:ssa

Solitan valitus liittyi ylioppilastutkintolautakunnan sähköisen ylioppilaskokeen Digabi-projektiin.

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt it-yhtiö Solitan valituksen sähköiseen ylioppilaskokeeseen liittyneestä kilpailuttamisesta. KHO katsoi tiistaina antamassaan päätöksessä, ettei markkinaoikeuden aiempaa ratkaisua ollut syytä muuttaa.

Solitan valitus liittyi ylioppilastutkintolautakunnan sähköisen ylioppilaskokeen Digabi-projektiin. Lautakunta kilpailutti tutkintoon tarvittavan järjestelmän kehittäjäryhmän hankinnan.

Tarjouskilpailuun otettiin lopulta viisi tarjousta, joista lautakunta valitsi Reaktor Innovations -yhtiön tarjouksen. Solitan mukaan hankintamenettelyssä tehtiin virheitä, jotka vaikuttivat tarjouskilpailun lopputulokseen. Yhtiö valitti lautakunnan päätöksestä markkinaoikeuteen, joka hylkäsi valituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.