Sähköratavaurio Tikkurilan kohdalla vaikuttaa junaliikenteeseen

Häiriön takia Helsingistä lähtevät I-junat perutaan toistaiseksi kokonaan.

Sähköratavaurio Tikkurilan kohdalla vaikuttaa Keravan-junien sekä kehäradan junien liikenteeseen, kerrotaan Rataliikennekeskuksesta.

Häiriön takia Helsingistä lähtevät I-junat perutaan toistaiseksi kokonaan. P-junat puolestaan ajetaan lentoasemalle asti, josta ne kääntyvät I-juniksi Helsinkiin.

K-junat ajetaan N-junina pohjoisen suuntaan, mutta ne pysähtyvät vain Pasilassa, Käpylässä, Oulunkylässä, Tikkurilassa, Korsossa ja Saviolla.

Etelän suuntaan N-junat ajetaan normaalisti.

Tikkurilan ja lentoaseman välillä kulkee HSL:n linja 562N.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Sähköratavaurion korjaus Tikkurilan kohdalla saataneen tehtyä aamuun mennessä