Sähköt yhä poikki yli 9 000:lta – vikatilastoon piikki ylöspäin Ahvenanmaan tiedoista

Keski-Suomessa sähköttä on enää noin 200 taloutta, joista valtaosa Kuhmoisissa.

Sähköt ovat yhä poikki yli 9 000 asiakkaalta eri puolilla Suomea Aapeli-myrskyn jäljiltä, ilmeni Energiateollisuuden sähkökatkokartasta illalla kello 22. Sähköttömiä talouksia on eniten Ahvenanmaalla, jota Aapeli pahiten runteli. Tuhannet asiakkaat olivat saarilla illan suussa edelleen ilman sähköjä.

Keski-Suomessa sähköttä oli torstaina kello 22 noin 200 taloutta, joista valtaosa Kuhmoisissa.

Torstaiaamuna kahdeksalta sähköttömiä talouksia oli Keski-Suomessa vielä noin 1800. Aamulla useita satoja talouksia oli sähköttä Kuhmoisissa, Toivakassa, Jämsässä, Joutsassa ja Jyväskylässä. Joitakin sähkökatkoja oli vielä myös Multialla, Muuramessa, Laukaassa, Pihtiputaalla ja Saarijärvellä.

Katkoalueita saatiin päivän aikana supistettua ja sähköjä palautettua pikku hiljaa. Kello 14 sähkökatkojen määrä oli enää vajaat 600 taloutta. Kello 20.30 sähköttä oli kolmisensataa asiakasta, joista valtaosa Toivakassa, Joutsassa ja Kuhmoisissa. Kello 22 luku oli pudonnut noin 200:aan, joista suurin osa on Kuhmoisissa. Muualla maakunnassa sähköttä on vain muutamia kymmeniä talouksia eri kunnissa.

Sähkökatkojen riepottelema Kangasniemi oli keskiviikkoillan ja yön aikana saanut sähkökatkoja kuriin siten, että aamulla katko koski enää reilua 300:aa taloutta ja iltapäivällä kello 14 enää muutamia kymmeniä talouksia. Illalla kello 20.30 mennessä Kangasniemen tilanne näytti korjaantuneen, eikä Energiateollisuuden kartan mukaan paikkakunnalla ollut yhtäkään taloutta sähköttä.

Ähtärissä sähkökatkoalueella oli aamulla vajaat 300 taloutta ja Mänttä-Vilppulassa noin 140. Iltaan mennessä Ähtäriin saatiin palautettua sähköt kaikille käyttäjille, ja Mänttä-Vilppulassakin sähköttä oli enää muutama kymmenen asiakasta.

Vikatilastoon tuli aamulla piikki ylöspäin. Tämä johtui siitä, että katkoskarttaan saatiin vasta silloin mukaan tieto Ahvenanmaalla vaille sähköjä jääneistä, kertoi Energiateollisuuden johtaja Kenneth Hänninen STT:lle.

Ahvenanmaalla oli iltapäivällä sähköttä runsaat 7 700 Ålands Elandelslagin asiakasta. Sähköyhtiöistä toiseksi eniten katkoksia oli Vaasan Sähköverkon ja kolmanneksi eniten Elenian alueella.

Kunnista eniten sähkökatkoksia oli puolenpäivän jälkeen Vaasan Sähköverkon alueella Vaasassa, Maalahdessa ja Mustasaaressa. Yhtiö kertoo, että ennen iltapäiväkahta sen asiakkaista vielä yli 3 300 oli sähköttä.

Vaasan Sähköverkko pyrkii palauttamaan sähköt kiinteälle asutukselle, mutta vapaa-ajan asuntoja jäänee vielä sähköttä. Yhtiö arvioi, että puiden poisto sähkölinjoilta vienee kokonaisuudessaan viikkoja.

Pahimmillaan sähköt olivat poikki noin 120 000 asiakkaalta vuodenvaihteen Aapeli-myrskyn jälkeen, arvioi Energiateollisuuden Hänninen.

Aapelin aiheuttamien tuhojen korjaaminen jatkunee vielä pitkään. Sää kuitenkin parantui torstaina, eikä Suomessa ollut maa-alueilla voimassa varoituksia.

Mies kuoli raivaustöissä

Myrskytuhojen raivauksessa kuoli 45-vuotias mies Ahvenanmaalla, kertoo muun muassa Nya Åland poliisin tietoihin nojaten.

Kuolemantapaus sattui Lumparlandissa todennäköisesti eilen illalla. Poliisi uskoo miehen olleen ulkona raivaamassa myrskyn jälkiä kaivinkoneella. Nya Ålandin mukaan kaivinkone oli lähtenyt itsestään liikkeelle ja mies oli yrittänyt pysäyttää sitä.

Lue myös: Myrskyn raivaustöihin lähtenyt mies kuoli – IS: Vapaaehtoinen jäi kaatuneen metsätyökoneen alle
 

Junaliikenteessä hidastelua

Myrsky sekoitti myös julkista liikennettä. VR:n verkkosivujen mukaan osa junista oli aamulla myöhässä aikataulusta noin 20–50 minuuttia. Esimerkiksi Jyväskylästä Seinäjoelle aamukuudelta lähtenyt juna oli myöhässä noin 20 minuuttia.

Matkustajia pyydettiin myös varautumaan noin 10 minuutin viivästyksiin kauko- ja lähiliikenteessä Hyvinkään ja Riihimäen välillä ilmenneen ratajärjestelmävian vuoksi.

Iltapäivällä viivästymiset olivat puolisen tuntia tai vähemmän.

Torstaina junien ongelmat ovat olleet jo pienempiä kuin keskiviikkona, kerrottiin VR:n viestinnästä.

Kökarissa mitattiin historian kovin tuulennopeus

Aapeli-myrsky oli ennätyksellisen voimakas läntisillä merialueilla, mutta mantereella yhtä voimakkaat myrskyt eivät ole tavattoman harvinaisia, kertoi Ilmatieteen laitos.

Ahvenanmaan Kökarissa mitattiin myrskyn aikaan yöllä Suomen merialueiden koko mittaushistorian kovin tuulennopeus: kymmenen minuutin keskiarvo oli 32,5 metriä sekunnissa. Edellinen Suomen ennätys oli 31 metriä sekunnissa. Puuskissa tuuli nousi reilusti yli hirmumyrskyrajan, kovimmillaan 41,6 metriin sekunnissa merellä.

Seuraavaksi kovimmat puuskatuulet jylläsivät Ahvenanmaan Hammarlandissa ja Kumlingessa.

– Jos ajatellaan Suomen maa-alueita, tällainen esiintyy kerran 1–3 vuodessa, kertoi meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitoksesta.

Valta lisäsi, että esimerkiksi vuoden 2013 Seija-, Oskari- ja Eino-myrskyt olivat nyt koettua voimakkaampia, samoin vuoden 2011 myrskyt Hannu ja Tapani.

Manner-Suomessakin Aapelin tuuli nousi kuitenkin puuskissa paikoin huimiin lukemiin: Vaasan keskustan kupeessa sijaitsevassa Klemettilässä tuuli puhalsi 32,8 metriä sekunnissa.

Seuraavaksi suurimmat maa-alueiden lukemat mitattiin Kruunupyyssä Kokkola–Pietarsaaren lentoasemalla (24,1 metriä sekunnissa) ja Turun Artukaisissa (23,1 metriä sekunnissa).

Ahvenanmaalla myös Maarianhaminan lentoasemalla mitattiin puuskissa huomattava 29,8 metriä sekunnissa.

Myös aallokko oli nyt rajua. Selkämerellä mitattiin aaltopoijun kahdeksanvuotisen mittaushistorian suurin aallonkorkeus. Ilmatieteen laitoksen alustavien tietojen mukaan merkitsevä aallonkorkeus oli 7,9 metriä.

Päivitetty tilanne kello 22. Päivitetty kello 20.30 ajantasainen tilanne. Päivitetty kello 17.20: Sähköttä 11 700 taloutta.

Myrskyn raivaustöihin lähtenyt mies kuoli – IS: Vapaaehtoinen jäi kaatuneen metsätyökoneen alle

Näin Kangasniemellä pärjätään sähkökatkon aikana: Koivulan tilalla sulatetaan vettä lumesta ja asioidaan ulkohuussissa

Jyväskyläläinen muusikko kohtasi Aapeli-myrskyn Viking Gracella: "Tuollaista mouhoavaa Itämerta en muista koskaan hytin ikkunasta nähneeni"

Vauva mahassa, auto lumipenkassa Palokassa – "Vähän toisenlaista käynnistelyä"

Aapeli-myrsky kaatoi puun talon katolle Äänekosken Hietamalla, asukkaat selvisivät säikähdyksellä

Harkitse vielä, lähdetkö ladulle heti Aapeli-myrskyn jälkeen – hiihtäjiä varoitetaan sähkölinjoille kaatuneista puista

Talvimyräkät ovat metsille syysmyrskyjä helläkätisempiä – luonnossa liikkuvien kannattaa kuitenkin olla varovaisia

Myrsky haittaa junaliikennettä merkittävästi myös Keski-Suomessa – aamupäivällä jopa tuntien myöhästymisiä

Elenialla Keski-Suomessa reilut 1 700 sähkötöntä taloutta: "Kaikkein vaikein myrsky sähköyhtiön kannalta"

Jyväskylän kaupunki pyytää asukkailta malttia lumimyrskyn keskellä – viimeiset kadut aurataan huomisaamuun mennessä