Täällä ei päntätä vaan pelataan – Tätäkö on tulevaisuuden koulu?

Lehtisaaren koulussa Säynätsalossa haastetaan kuluvalla viikolla perinteiset opetusmetodit ja valmistaudutaan uuteen, vuonna 2016 voimaan astuvaan, opetussuunnitelmaan eli opsiin.

Tuttujen ja turvallisten oppituntien sijaan kouluviikko kuluu Hyvinvoinnin Aarrejahti -teemaviikon puitteissa. Opettajien rooli muuttuu ohjaajaksi, ja oppilaiden vastuu omasta tekemisestä kasvaa.

– Tarkoituksenamme on räjäyttää perinteiset oppimisen mallit. Niin opettajat kuin oppilaatkin joutuvat pois omalta mukavuusalueeltaan, Lehtisaaren koulun rehtori Tarja Seppälä-Pänkäläinen kertoo.

– Teknologia on yksi osa teemaviikkoa, mutta yhtälailla käytössä on kynä ja paperikin. Uuden opsin tavoin painotamme laaja-alaista ja ilmiölähtöistä oppimista, ongelmanratkaisua, ajattelua ja tvt- ja mediataitojen kehittämistä.

Väliotsikko

Viikon aikana oppilaat käsittelevät hyvinvoinnin teemoja 14 eri ryhmässä, ja viikon lopuksi he esittelevät aikaansaannoksiaan rakentamiensa nettipelien avulla. Iina Lehtonen, 13, Pyry Särkijärvi, 10, Seila Rauhala, 13, Niini Sivonen, 12, ja Edvin Rantala vastaavat liikuntateemaryhmän organisoinnista.

– Me huolehdimme siitä, että muut  hoitavat hommansa, valmistamme pelille kehyskertomuksen ja teemme monivalintakysymykset, kaverukset kertovat.

– Aluksi tekeminen tuntui sekavalta, mutta nyt olemme tajunneet, mistä on kyse. Tämä on mukavaa ja mielenkiintoista.

Säynätsalossa Hyvinvoinnin Aarrejahti -teemaviikolla halutaan yhdistää Säynätsalon alueen koulutoiminnan 100-vuotisjuhla ja uuden opetussuunnitelman haasteisiin vastaaminen. Oppimisviikko on osa Opetushallituksen Tulevaisuuden koulu -hanketta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .