Söpöysvaroitus! Saarijärveläinen Joel Lampinen, 26, törmäsi metsäretkellä uteliaisiin pikkukettuihin – katso suloinen kuvasarja

Metsäretkellä vastaan voi tulla jos jonkinlaisia erikoisuuksia. Tämän tietää saarijärveläinen Joel Lampinen, 26, joka törmäsi ulkoilureissullaan toukokuun lopulla suloiseen kettupesueeseen. Keskisuomalainen tavoitti Lampisen vaellusmatkalta Lapista.

– Ensin näkyi emo, joka lähti karkuun. Sitten huomasimme, että ei hemmetti, tuollahan on pentuja, Lampinen kertaa.

– Ensin näimme kaksi pentua, mutta ne lähtivät karkuun. Menimme vähän lähemmäs odottelemaan ja pikku hiljaa kurkkimaan tuli neljä pentua.

Pikkuketut olivat uteliasta sorttia. Lampinen kertoo, että pennut tulivat kerta toisensa jälkeen ihmettelmään ihmisvieraitaan, kunnes ne lähtivät karkuun vain palatakseen takaisin hetken päästä.

– Emoa emme nähneet sen jälkeen kun se näki meidät kerran, mutta pennut jäivät siihen. Parin metrin päässä ne kävivät lähimmillään, Lampinen sanoo.

– Pennut olivat pieniä, ehkä kissan kokoisia. Ne näyttävät kuvissa paljon isommilta, mitä ne oikeasti olivat.

Kettunuoriso jaksoi ihmetellä Lampista ja tämän kaveri parin tunnin ajan, kunnes molemmat osapuolet jättivät leikin kesken ja siirtyivät seuraavaan paikkaan.

Lampinen ei halua paljastaa suloisten kuvien ottopaikkaa, jotta ketut saavat olla ja kasvaa rauhassa ilman ihmisten häiriköintiä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .