SAK:n kysely: Aktiivimalli on työttömyysturvan leikkuri, kärsijöinä etenkin yli 55-vuotiaat työttömät

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n ja Teollisuusliiton kyselyjen mukaan vain liki kolmannes työttömistä on pystynyt täyttämään aktiivimallin ehdot tämän vuoden aikana. Kyselyihin vastasi yhteensä lähes 6 000 SAK:laisten alojen työttömyyskassojen jäsentä.

Hankaluus saada työtä ja palvelujen puute ovat suurimpia syitä sille, että aktiivimallin ehtojen täyttäminen ei onnistu. Vaikein tilanne on Pohjois-Suomessa asuvilla ja yli 55-vuotiailla työttömillä.

Työttömyyskassojen jäsenet pitävät aktiivimallia vaikeaselkoisena. Vastaajista jopa 10 prosenttia ei osannut sanoa, onko hän saanut täytettyä aktiivimallin ehdot ja 29 prosenttia ei tiennyt, kuinka monta aktiivisuusjaksoa hänellä on vuoden aikana ollut. Avovastauksissa mallia pidettiin myös nöyryyttävänä.

SAK on vaatinut aktiivimallin perumista, työttömyysturvan karenssien lieventämistä ja työttömien palvelujen lisäämistä.

–  Olemme ehdottaneet, että jokaiselle työttömälle laaditaan henkilökohtainen työllistymissuunnitelma. Työttömällä pitää myös olla mahdollisuus halutessaan tapaamiseen TE-toimiston virkailijan kanssa, sanoo SAK:n työttömyysturvan kehittämishankkeen hankepäällikkö Saana Siekkinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.