SDP:n al-Taee otti vihdoin vastuun Facebook-kirjoituksistaan – sanoo häpeän estäneen kertomasta

Kansanedustajana tässä kuussa aloittanut Hussein al-Taee (sd.) astui vihdoin maanantaina julkisuuteen ja otti vastuun vuosien takaisista Facebook-kirjoituksistaan. Al-Taee myönsi puolilta päivin blogissaan, että julkisuudessa kiertäneet kuvakaappaukset hänen vanhoista kirjoituksistaan ovat aitoja.

–  Avaan tässä kirjoituksessa vuosien takaisia Facebookiin kirjoittamiani tekstejä, joista otetut kuvakaappaukset ovat herättäneet keskustelua viime viikkoina. Olen käynyt näitä uudelleen ja uudelleen läpi ja voin sanoa niiden olevan valitettavasti aitoja, al-Taee kirjoitti.

Sen jälkeen al-Taeen loppupäivä kuluikin median edessä. Alkuillasta al-Taee myönsi itse koolle kutsumassaan tiedotustilaisuudessa, ettei hän ollut kertonut totuutta kirjoituksistaan aiemmalle työnantajalleen konfliktinratkaisujärjestö CMI:lle.

–  He ovat olleet siinä uskossa, että nämä eivät voi olla totta, al-Taee kommentoi medialle eduskunnassa.

Hän sanoi myös, ettei ole pyytänyt muita ihmisiä salaamaan kirjoitusten alkuperää. Moni on uskonut kuvakaappausten olevan väärennöksiä.

–  Ihmisille, jotka ovat tunteneet minut läpi vuosien, yksittäiset kommentit ja keskustelut ovat vaikuttaneet siltä, että Hussein ei koskaan sanoisi tällaista. Moni on sanonut jopa minulle, että tämä et voi olla sinä, al-Taee kertoi.

Al-Taee puhui syistä, jotka ovat aikoinaan johtaneet hänen esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä ja juutalaisia loukanneisiin kirjoituksiinsa. Hän kertoi esimerkiksi konservatiivisesta taustastaan ja korosti ajattelunsa muuttuneen. Puheenvuoron ytimessä olivat myös anteeksipyynnöt, jotka kattoivat niin kirjoitusten kohteet, puolueen kuin aiemman työnantajan.

"En ajatellut sitä vaalinäkökulmasta"

STT kysyi kirjoitusten alkuperästä sekä al-Taeelta että CMI:ltä jo loppuvuodesta. Al-Taee kertoi pitkään, että hän epäilee kuvakaappausten aitoutta.

–  Ongelmani niissä kuvakaappauksissa oli alun alkaen väittämä siitä, että minulla olisi jotakin kytköksiä Venäjään, ja salaliittoteoriat siihen liittyen. Kun luin niitä ja niihin liittyvää spekulaatiota, ajattelin, että nyt en todellakaan tunnista itseäni. Aloin epäillä, ovatko nämä todella minun sanojani, al-Taee kertoi.

–  Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että hei, nämä ovat minun sanojani. Muistin sisälläni hetket, jolloin ne oli kirjoitettu.

Häpeä esti totuuden kertomisen.

–  En halunnut sitä ihmistä enää ulos, joten piilotin sen sisälleni. Kukaan ei tiennyt. Kenellekään en halunnut kertoa, al-Taee sanoi medialle.

STT:n alun perin kysyessä kuvakaappauksista Venäjä ei kuitenkaan ollut esillä millään tavalla. Kysymyksiä herättäneet Facebook-päivitykset koskivat muun muassa juutalaisia, somaleja, sunneja ja homoja. Venäjä-yhteys kysymyksiin tuli vasta eduskuntavaalien jälkeen, jolloin selvisi, että Al-Taee oli ollut mukana Janus Putkosen keskusteluryhmissä. Putkonen on muun muassa toiminut Venäjän ohjaamien separatistien propagandistina Itä-Ukrainassa.

Maanantaina STT kysyi al-Taeelta, liittyikö kertomisen lykkääntyminen eduskuntavaalien aikatauluun.

–  En ajatellut sitä vaalinäkökulmasta ollenkaan, hän sanoi.

Al-Taee lisäsi, ettei halunnut tuottaa ihmisille pettymystä ja rakensi kampanjansa identiteetille, johon samaistuu nykyään: hän haluaa rakentaa siltoja ihmisten välille.

–  Olen halunnut hyvittää menneet työn kautta.

SDP:n ryhmässä uusi käsittely

Jerusalemin Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff vaatii maanantaina al-Taeen eroa kansanedustajan tehtävästä, uutisoi Jerusalem Post. Zuroffin mukaan al-Taeen tulisi olla vastuullinen ja erota, jos hän todella on pahoillaan kirjoituksistaan.

SDP:n eduskuntaryhmässä al-Taeen kirjoituksia käsiteltiin viime tiistaina. Nyt ryhmä aikoo käsitellä al-Taeen tilannetta vielä uudemman kerran, sanoi SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm. Hän ei halunnut suoraan ottaa kantaa, millaista luottamusta al-Taee nauttii puolueessa.

SDP:n ryhmässä on 40 kansanedustajaa, vain yksi enemmän kuin toiseksi suurimmalla puolueella perussuomalaisilla.

Myös Al-Taee sanoi haluavansa vielä puhua asiasta eduskuntaryhmänsä kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

SDP:n Hussein al-Taee myönsi kuvakaappaukset vanhoista Facebook-kirjoituksistaan aidoiksi –  pyytää anteeksi loukkaavaa kieltä

Uusimmat

Kotimaa

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

Lastu lentää ja tienoo pärisee: Moottorisahalla veistetään viikonloppuna toteemeja Kivijärvellä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.