SDP:n keskustelussa kaivattiin puolueen yhtenäisyyttä

SDP:n puoluekokouskeskustelussa kaivattiin perjantaina puolueeseen yhtenäisyyttä ja uutta nousua.

SDP:llä on lauantaina aamulla edessä äänestys puolueen puheenjohtajasta, ja valinnan Jutta Urpilaisen ja Antti Rinteen välillä on pelätty jakavan puolueen kahtia. Myös valmistautumisen kuun lopussa pidettäviin EU-vaaleihin arveltiin kärsivän, jos puolue ei ole puoluekokouksen jälkeen yhtenäinen. Puheissa korostettiin, että vihanpito ja katkeruus eivät palvele ketään.

Puolueväki oli puheiden perusteella huolissaan puolueen tilanteesta: Esimerkiksi vantaalainen puoluekokousedustaja Sirkka-Liisa Kähärä sanoi SDP:n olevan jyrkänteen reunalla. Entinen ministeri, tamperelainen Jukka Gustafsson sanoi, että täältä Seinäjoen kokouksesta haetaan puolueelle uutta nousua.

Entinen kansanedustaja Ilkka Taipale sanoi tukevansa puheenjohtajaäänestyksessä Jutta Urpilaista, mutta jos hän häviää, kannattavansa Antti Rinnettä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.