SDP:n varavaltuutetulle sakkoja laittoman maahantulon järjestämisestä – HS: Toi sukulaisnaisen Suomeen vaimonsa passilla

Deek Gurhan ei kertonut tutkinnasta puolueelle, ehdokkuutta vaaleissa ei voitu enää peruuttaa.

Helsingin SDP:n varavaltuutettu Deek Gurhan on saanut käräjäoikeudessa sakkotuomion laittoman maahantulon järjestämisestä.

Helsingin Sanomien mukaan Gurhanin tuomio on 40 päiväsakkoa eli 640 euroa ja se tuli lainvoimaiseksi tässä kuussa. Oikeus katsoi näytetyksi, että Gurhan toi Etiopiasta Suomeen vuonna 2012 silloisen vaimonsa siskon. Tämä oli saanut käyttöönsä Gurhanin silloisen vaimon Suomen passin, jonka valokuva muistutti siskoa.

Gurhan jätti kertomatta puolueelleen, että hänestä on käynnissä rikosprosessi. Puolueesta kerrotaan STT:lle, että se sai tiedon tapauksesta mediasta tulleen vinkin kautta. Gurhanin ehdokkuutta huhtikuun kunnallisvaaleissa ei kuitenkaan voitu enää peruuttaa, koska ehdokasasettelu oli ehtinyt jo päättyä.

– Saimme tiedon asiasta viime metreillä ennen vaaleja, jolloin enää mitään ei ollut tehtävissä, kertoi Hanna Isbom STT:lle perjantaina. Isbom oli Helsingin sosialidemokraattien toiminnanjohtaja kunnallisvaalien aikaan.

Isbomin mukaan asiasta kertomatta jättäminen loi "erittäin syvän luottamuspulan".

Gurhan itse sanoi STT:lle, ettei hän kertonut asiasta puolueelle muun muassa sen vuoksi, ettei hän ollut varma, pitikö siitä ilmoittaa.

– Olen ulkomaalainen enkä tiedä kaikkia Suomen lakeja, Gurhan kertoi puhelimitse.

Jätettiin ilman lautakuntapaikkaa

Kun vaalit olivat ohi, Gurhan jätettiin piirihallituksen päätöksellä ilman lautakuntapaikkoja. Asiasta kertoi Helsingin SDP:n nykyinen toiminnanjohtaja Laura Ylitalo illalla.

Ylitalo sanoi, että avoimuusperiaatteen mukaisesti SDP:ssä oletetaan, että tällaisen prosessin käynnissä olemisesta kerrotaan jo ehdokasasetteluvaiheessa.

– Tämä vahvistaa vain sen, että on käytävä vielä tarkemmin lävitse, mitkä asiat on sellaisia, mistä tulee informoida ehdokassuostumusvaiheessa, hän totesi.

– Kertaamme niitä periaatteita vielä selkeämmin jatkossa varmasti.

Gurhan sai vaaleissa 428 ääntä ja tuli valituksi varavaltuutetuksi. Kaudella 2015–2016 Gurhan oli myös SDP:n varajäsen Helsingin maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnassa. Gurhanin luottamusaseman vuoksi STT kertoo tämän nimen, vaikka tuomio oli pelkästään sakkoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

Lastu lentää ja tienoo pärisee: Moottorisahalla veistetään viikonloppuna toteemeja Kivijärvellä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.