SDP:ssä myönnetään, että asiat saatu on hitaasti liikkeelle

Alkusyksystä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puhui selkään puukottajista ja sanoi puolueen sisällä tapahtuvan henkisten puukkojen viskelyn vaikuttavan SDP:n julkikuvaan ja siten kannatukseen. Kansanedustaja Riitta Myller myöntää, että vaikeuksia on ollut, mutta nyt suunta on yhteinen.

– Meillä on ollut tekemisen henki ja välillä tulee eteen se, että kaikki eivät suhtaudu siihen reilusti, Myller sanoo.

Varapuheenjohtaja, kansaedustaja Ville Skinnarin mukaan asiat ovat nyt paremmalla tolalla.

– Meni hieman aikaan, että saatiin asiat liikkeelle. Kesän jälkeen yhteisymmärrys on löytynyt ja puoluehallitus on hyvin aktiivinen. Skinnari sanoo.

Ihminen bisneksen edelle

Skinnari myöntää, että SDP:n visio niin Suomessa kuin kaikkialla Euroopassa on ollut hukassa, koska suurissa tavoitteissa on onnistuttu. Hänestä se pitäisi kirkastaa, mitä sosiaalidemokratia tulisi olla 2020-luvulla.

Skinnarilla on kysymykseen vastaus. Monet puhuvat ihmisten Euroopasta, mutta kehitys on ollut päinvastainen. Erooppaa on tehty korporaatioiden ehdoilla.

– Nostetaan ihminen keskiöön eikä niin kuin Juha Sipilän (kesk.) hallitus tekee, että kilpailukykyä katsotaan yritysten ja palkkojen näkökulmasta. Asioita pitää katsoa ihmisten eikä bisneksen näkökulmasta, Skinnari sanoo.

Kannatuksen pitäisi olla 25 prosenttia

SDP:ssä ollaan tyytyväisiä suosion nousuun, mutta moni pitää sitä yhä vaatimattomana.

– Se voisi olla huomattavasti suurempi, enemmän kuin 20 prosenttia, sanoo Myller.

Varapuheenjohtaja Skinnari haluaa selkeyttää puolueen viestiä ja tavoittelee vieläkin suurempia lukuja.

– Meidän pitää terhakoitua paljonkin, kannatuksen pitää olla 25 prosenttia, Skinnari sanoo.

Vihreillä ohut vaihtoehto

Sekä Skinnari että Myller selittävät nousua SDP:n aktiivisella eduskuntakeskustelulla sekä hallituksen leikkauspolitiikalla.

– Ihmisille alkaa aueta, mitä Sipilän hallituksen politiikka tarkoittaa palvelujen näkökulmasta, Skinnari sanoo.

SDP on ollut syksyn eduskuntakeskustelussa aktiivisempi kuin vihreät. Skinnarin mukaan tämä on yhtenä syynä siihen, että SDP on ohittanut vihreät gallupeissa.

– Ihmisille on auennut, että vihreiden vaihtoehto on aika ohut, kun sitä raaputtaa työllisyyden ja elinkeinoelämän näkökulmasta. On helppo sanoa, että maailma pitää pelasta, mutta miten se pelastetaan. Se on huomattavasti vaikeampi kysymys, miten luodaan työpaikkoja, Skinnari sanoo.

Myös Myller korostaa eduskunta-aktiivisuuden merkitystä.

– Eduskunta-aktiivisuus on äärimmäisen tärkeätä, onnistutaanko pitämään aloite käsissä ja SDP on ollut aktiivinen meille tärkeissä asioissa.

Myllerin mukaan hallitus on ajanut soten entistä isompaan solmuun ja ohjaa ihmisiä yksityisten palveluiden järjestäjien syliin vimmalla, jota ihmiset eivät hyväksy.

– Tämä on yksi asia ja se näkyy vahvasti kunnissa, kun terveysjätit ostavat palveluyksiköitä ja varustautuvat siihen, että julkinen palvelu korvataan yksityisellä monopolilla.

SDP voitti Tehyssä

SDP:n eduskuntaryhmän viestintäpäällikkö Ismo Kainulainen muistuttaa, että SDP oli Tehyn vaalin selkeä voittaja. Hän arvioi sen johtuvan sote-uudistuksesta. SDP nousi alkusyksyn puoluebarometrissä toiseksi suosituimmaksi puolueeksi ja nyt tämä näkyy viiveellä kannatusmittauksissa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .