SS: Jaakko Teppo sai insinöörin paperit – todistuksen jako viivästyi yli 35 vuotta

Lehden mukaan todistuksen jako viivästyi yli 35 vuotta, kun kansantaiteilijan kalenteri alkoi täyttyä pikavauhtia.

Kansantaiteilija Jaakko Teppo on saanut insinöörin paperit – vihdoinkin ja ihan virallisesti. Hän haki huhtikuun viimeiselle päivälle 1981 päivätyn koneinsinööriopintojen todistuksen maanantaina, kertoo Savon Sanomat.

Lehden mukaan todistuksen jako viivästyi yli 35 vuotta, kun kansantaiteilijan keikkakalenteri täyttyi siihen tahtiin, että siihen ei sopinut enää poikkeamisia entisessä opinahjossa, Kuopion teknillisessä oppilaitoksessa.

Alalla Teppo ei ole työskennellyt päivääkään.

Savon Sanomien videolla tutkintotodistuksen Tepolle luovuttaa Savonia-ammattikorkeakoulun koulutusvastuujohtaja Kaija Sääski.

Uusimmat

Kotimaa

Minna Canth -kirjailija Minna Rytisalo veti pääkirjaston Minnansalin ääriään myöten täyteen – vaikuttajan Jyväskylän-vuodet nousevat nyt uuteen arvoon

Kaksikko ryösti kaupan Paraisilla, poliisi nappasi epäillyt koiran avulla

Väitöstutkimus: D-vitamiinin puutos vaikuttaa useiden sairauksien syntyyn – tämän verran suomalainen tarvitsee ravintolisää päivässä

Linja-auto ja aura-auto kolaroivat jäisellä tiellä Loimaalla –  matkustajat selvisivät säikähdyksellä

Turistibussi jumahti jyrkkään ylämäkeen Riihivuorentiellä ja valui päin puita ja sähkölinjoja – yksi loukkaantui

Vuoden Matti on meteorologi Matti Huutonen – Nykänen sai tittelin ensimmäisenä 1983

Viikonloppu lämmin koko maassa, vuoden korkein lämpötila mitattiin Juupajoella – pakkanen häätää kevään tunnun ensi viikolla

Sote-uudistuksen läpimenossa kyse "erittäin ohuesta oljenkorresta"

Hankasalmen Häkärinteillä vakava tapaturma: hyppyristä laskenut mies meni tajuttomaksi, pelastushelikopteri vei Kuopioon

Koko virkakunta viikonlopputöissä, mutta riittääkö aika? Arviot sote-aikataulusta vaihtelevat toiveikkaasta melkein mahdottomaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.