STTK: Ei ansiosidonnaisen keston puolitukselle

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola vastustaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston puolittamista.

– Iso joukko joutuisi silloin toimeentulotuen varaan, Palola sanoo Keskisuomalaiselle.

Työttömyysturvan uudistamista ehdotti tammikuun lopussa ansiotuloreformissaan työryhmä, jossa oli mukana muiden muassa VATT:in ylijohtaja Juhana Vartiainen. Yksi ehdotuksista oli ansiosidonnaisen uudistaminen laajentamalla se kaikille työssä oleville mutta toisaalta puolittamalla työttömyysturvan kestoaika 500 päivästä 250 päivään. Myös SAK tyrmäsi puolittamisajatuksen tänään.

Toinen työryhmän ehdotus oli, että työttömyyskassan jäsenyys ei olisi kriteeri ansiosidonnaisen saamiselle.

– Työttömyyskassajärjestelmä on toimiva. On myös olemassa yksityisiä työttömyyskassoja, Palola huomauttaa.

Palolan mielestä työttömyysturvajärjestelmää on kehitettävä kolmikannassa ja uudet avaukset ovat tervetulleita.

Työmarkkinajohtaja kommentoi myös Keskisuomalaisen sunnuntaista uutista, jonka mukaan valtio on irtisanomassa työvoimaansa tänä vuonna kiihtyvästi.

– Olisi suotavaa, että valtio pidättäytyisi väen vähentämisestä irtisanomisilla näin työttömyysaikana, ettei pahenneta työttömyystilannetta.

Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) sunnuntaisesta ehdotuksesta lisätä paikallista sopimista Palola totesi, että Stubbin tuntemus aihealueesta on hieman heikkoa.

– Useimmat työ- ja virkaehtosopimukset mahdollistavat jo tällä hetkellä paikallisen sopimisen. Mutta se ei saa mennä sanelun puolelle, Palola vaati.