STTK: Hallituksen korjailtu esitys ei poista ongelmia, koko esitys vedettävä pois

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ilmoittaa, että se ei hyväksy hallituksen korjailtuakaan esitystä irtisanomisten helpottamiseksi.

Puheenjohtaja Antti Palolan mukaan tänään julkistetut viilaukset eivät poista sitä tosiasiaa, että esitys kohtelisi edelleen työntekijöitä eriarvoisesti sen perusteella, minkä kokoisessa yrityksessä he työskentelevät.

STTK toivoo, että hallitus vetää esityksensä pois ennen kuin tilanne työmarkkinoilla karkaa käsistä.

–  Järjestölliset toimet on aloitettu, ja ne laajenevat asteittain. Tilanne on normalisoitavissa nopeastikin, mutta vain yhdellä tavalla. Hallituksen on vedettävä esityksensä pois, Antti Palola sanoo järjestön tiedotteessa.

Jos näin tapahtuu, STTK on valmis keskustelemaan työllisyyttä parantavista toimista.

–  Keskustelu toimista on aloitettava puhtaalta pöydältä, Palola sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.