STTK:n Palola: Eikö hallitus usko omaan linjaansa?

STTK:n puheenjohtajan mukaan lopputulos ei saa olla se, että se tuottaa valtion kassaan säästöjä, mutta niitä ei käytetä työllisyyden edistämiseksi.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK odottaa tulevan työllisyyspaketin sisältävän toimenpiteitä, jotka aktivoivat työttömiä. STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan työllisyyspaketin lopputulos ei saa olla se, että se tuottaa valtion kassaan säästöjä, mutta niitä ei käytetä työllisyyden edistämiseksi.

Kaiken kaikkiaan hän pitää myönteisenä, että työmarkkinajärjestöt pääsevät vaikuttamaan työllisyyspaketin sisältöön. Kysymyksiä Palolan mukaan kuitenkin herättää se, että hallituksen aiempia toimia työllisyyden parantamiseksi ei ole vielä nähty eikä niiden seurauksia ole arvioitu.

– Tulee mieleen, eikö hallitus usko omaan linjaansa ja toimenpiteisiinsä.

Palola lisäksi huomauttaa, että kesällä kilpailukykysopimuksen hyväksymisen yhteydessä puhuttiin, että tehdyt työelämän muutokset riittävät.

– Ja nyt heti perään tulee uudistus, jota lähdetään valmistelemaan.

STTK:lla on ensi maanantaina ylimääräinen hallituksen kokous, jossa päätetään lähteekö se mukaan työryhmään. Palolan mukaan STTK toivoo ainakin, että työttömyysturvalla opiskelua helpotettaisiin. Kynnyskysymyksiä liitolla ei ole, mutta ansioturvaan tulevat porrastetut leikkaukset olisivat erittäin vaikeita.

Myös Akava toivoo, että omaehtoisen opiskelun laajentaminen työttömyysturvalla tulisi pakettiin. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder uskoo, että asia saadaan mukaan.

– Olemme puhuneet siitä pitkään ja uskon, että pystymme sen sinne saamaan. Politiikan piirissä on ollut sellainen henki, että meidän esitys on hyvä, Fjäder sanoo.

"Työttömyysturvan käyttäminen palkkatukena ei olisi tasapuolinen"

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) pitää hankalana sitä, että työttömyysturvaa alettaisiin käyttää palkkatukena. EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan se olisi ongelmallinen yritysten kilpailun tasapuolisuuden takia.

– Vain osa yrityksistä hyötyisi kaikilta yrityksiltä kerätyistä maksuista, hän sanoo.

Häkämiehessä huolta herättää myös se, miten vältettäisiin työttömyysvakuutusrahaston lisävelkaantuminen. Kaiken kaikkiaan hän haluaa, että työryhmä laittaa riman riittävän korkealle.

– Toivomme kannustavuustoimia. Tarvitsemme nyt aktiivista työvoimapolitiikkaa, hän sanoo.

Hallitus kertoi eilen, että työllisyyspakettia aletaan valmistella kolmikantaisessa työryhmässä. Paketilla hallitus pyrkii saavuttamaan 10 000 uuden työpaikan tavoitteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vessariitaa rauhoitelleen miehen ravintolailta päättyi ambulanssiin Jämsässä – vamman aiheuttaneen maksettavaksi yli 21 000 euron korvaukset

Poliisi vastaa kritiikkiin toiminnastaan Turkki-mielenosoituksessa Helsingissä: "Poikkeuksellista, että mielenosoituksen järjestäjä ei noudata määräyksiä"

Viron poliisi: Silja Europalta löytyi kaksi kuollutta nuorta aikuista, ei merkkejä väkivallasta – eri hyteistä löytyneet kuolleet olivat Suomesta

Hakalan sauna vetänyt väkeä Jyväskylään ympäri Suomen ja maailman – himosaunoja Pelle Miljoona vieraili Halssilassa, mutta ei päässyt lauteille

Myös autottomat voivat joutua maksajiksi, kun hallitus vaatimassa latausmahdollisuutta pihoihin

Saunalautta karille Päijänteellä yön pimeinä tunteina: "Hakkasi kiviin ja vaurioita olisi kohta tullut"

Silppua ruohonleikkurilla, haravoi tai tee oma jätesäkkikomposti – näin pääset eroon pihan peittävästä lehtipeitteestä

Kaksio tuhoutui tulipalossa Jyväskylän Sarvivuoressa – palovaroitin ei hälyttänyt

Yön uutiskooste: Mielenosoituksia, Brexit-jankkausta, jalkapalloyllätys ja huonon ajokelin varoitus

Kolumni: Seikkailupuiston lopettaminen oli jyväskyläläisille lapsiperheille järkytys – nyt paikka on vielä järkyttävämpi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.