Saarijärvellä julkistettiin vappuna vuoden työmies

Tuomo Leppäsellä on pitkä ura kaupan alan työntekijöiden pääluottamusmiehenä.

Vuoden työmiehen arvonimen sai vapunpäivänä Saarijärvellä Tuomo Leppänen, joka työskenteli viime vuodenvaihteeseen asti 24 vuotta kokopäivätoimisesti Osuuskauppa Keskimaan kaupan alueen pääluottamusmiehenä. Tästä ajasta 14 vuotta hän toimi myös työsuojeluvaltuutettuna.

Leppänen aloitti työuransa Saarijärven osuuskaupassa 45 vuotta sitten, ja ensimmäisen kerran hänet valittiin siellä luottamusmieheksi vuonna 1982. Keskimaan pääluottamusmiehenä saarijärveläisen työpaikka oli Jyväskylässä.

Pääluottamusmiehenä Leppänen piti työntekijöiden puolta esimerkiksi lisätuntien antamiseen ja osa-aikaisten työsopimuksiin liittyvissä kysymyksissä. Hän on vaikuttanut myös muun muassa Palvelualojen ammattiliiton edustajistossa.

Leppänen toivoo, että saisi vielä palata myyjän työhön. Nyt hänen työtehtäviinsä kuuluu muun muassa pullonpalautuskoneiden pesua Keskimaan ABC-asemilla ja myymälöissä.

SAK:n Suomenselän paikallisjärjestö myöntää vuoden työmiehen arvonimen vuosittain muun muassa työhistorian, työmoraalin, ammattiliittoaktiivisuuden, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja myönteisen elämänasenteen perusteella.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .