Näin 14-vuotias marjanpoimija vastaa presidentin kehuihin: "Haastan sinut!"

Saarijärveläinen Oscar Taipale, 14, on omien sanojensa mukaan hämmentynyt viime päivinä saamastaan huomiosta. 8-luokkalainen Taipale nousi julkisuuteen reippaalla asenteellaan tekemällä marjanpoiminnasta itselleen kesätyön.

Nuorukainen ryhtyi vanhempiensa vinkistä poimimaan marjoja ja myymään niitä kotipaikkakunnallaan Saarijärvellä. Tähän mennessä hän on poiminut 370 litraa mustikoita ja tienannut niistä 1540 euroa.

– Olen ostanut rahoilla television ja Playstation 4:n. Nyt säästään tietokoneeseen ja Espanjan matkaan, kuntosalia ja lenkkeilyä harrastava Taipale kertoo.

Keskiviikkona Taipaleen mallikkaan asenteen noteerasi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö omalla Facebook-sivullaan. "Hyvä Oscar!" Niinistö kirjoitti. Tilapäivityksessään presidentti ennustaa pojalle toimeliasta tulevaisuutta.

Keskisuomalaisen haastattelema Oscar Taipale sanoi olevansa hyvin otettu presidentin kehuista.

– On tosi hienoa, että meillä on tuollainen presidentti, joka kehuu ja innostaa nuoria. Kaikkialla maailmassa ei näin varmasti ole, Taipale totesi.

KSML.tv:n videolla hän lähettää presidentille terveiset ja haastaa Sauli Niinistön mukaansa marjanpoimintaan. Katso Oscar Taipaleen videoterveiset yllä olevasta ruudusta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .