Saarijärven kaupungin yhtiön oikeusjupakka paisuu – ex-toimitusjohtajalta tutkintapyyntö poliisille johtavista virkamiehistä

Saarijärven kaupungin omistaman SSYP Kiinteistöt Oy:n ja yhtiön entisen toimitusjohtajan Kaisa Bäfverin välinen oikeusjupakka jatkuu ja paisuu yhä.

Bäfver on hakenut korkeimmasta oikeudesta valituslupaa Vaasan hovioikeuden heinäkuussa antamaan tuomioon, jonka mukaan sekä yhtiö että Bäfver rikkoivat sovintosopimustaan.

Hovioikeuden mukaan osapuolet olivat velvollisia maksamaan toisilleen 80 000 euroa sopimuksen rikkomisesta, mutta summat kuittaantuivat keskenään. Oikeudenkäyntikulut jäivät kummankin osapuolen omaksi vahingoksi.

Aiemmin käräjäoikeus oli tuominnut yhtiön maksamaan sopimuksen rikkomisesta Bäfverille 80 000 euron sopimussakon ja tämän oikeudenkäyntikuluja yli 19 000 euroa.

Hovioikeudessa esitettyjen korvausvaatimusten mukaan Bäfverin oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta olivat noin 21 000 euroa ja SSYP Kiinteistöt Oy:n käräjäoikeudesta sekä hovioikeudesta yhteensä vajaat 53 000 euroa.

Sovintosopimuksella sovittiin syksyllä 2015 käräjäoikeudessa vireillä ollut riita-asia, joka koski Bäfverin irtisanomista vuonna 2014 yhtiön palveluksesta.

Sopimuksen mukaan yhtiö maksoi Bäfverille 5 000 euron korvauksen ja Bäfver perui vireille panemansa rikos- ja hallintoprosessit, jotka koskivat yhtiötä ja Saarijärven kaupunkia sekä näiden työntekijöitä, viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.

Hovioikeuden mukaan SSYP Kiinteistöt Oy rikkoi sopimuksen luottamuksellisuusvelvoitetta, kun yhtiön silloinen hallituksen puheenjohtaja, Saarijärven tekninen johtaja Vesa Ronkainen kertoi suljetussa valtuustoinfossa lokakuussa 2015 sopimuksen korvaussumman.

Lisäksi yhtiön silloinen hallituksen varapuheenjohtaja, kaupunginjohtaja Timo Rusanen, lähetti toukokuussa 2016 sähköpostin liitteenä valtuustoryhmille Bäfverin haastehakemuksen sovintosopimuksen rikkomisesta.

Bäfver rikkoi hovioikeuden mukaan sopimuksen lojaliteettivelvoitetta oikeusprosessin vastinekirjelmässään marraskuussa 2016, sekä sähköposteissaan Rusaselle ja kaupungin toiselle viranhaltijalle.

Hovioikeuden mukaan Bäfver mainitsi kirjoituksissaan muun muassa kielteisiä seikkoja, joita lojaliteettisopimuksella tarkoitettiin ja jotka eivät olleet tarpeen asian ajamiseksi tässä oikeudenkäynnissä.

Hovioikeuden aineiston mukaan sähköpostissaan viime syyskuussa Rusaselle Bäfver toi esiin tekevänsä Rusasesta ja Ronkaisesta rikosilmoituksen, jos Bäfverin esittämään uuteen sovintosopimukseen ei päästä.

Tänä kesänä Bäfver teki Rusasta ja Ronkaista koskevan tutkintapyynnön Sisä-Suomen poliisilaitokselle rikosnimikkeellä törkeä virkavelvollisuuden rikkominen.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisarion Markku Latvalan mukaan poliisi selvittää, onko asiassa syytä epäillä rikosta. Poliisi ei ole vielä tehnyt päätöstä esitutkinnan käynnistämisestä.

Poliisilla on edelleen tutkittavanaan myös Saarijärven kaupunginhallituksen tekemä rikosilmoitus epäillystä virkasalaisuuden rikkomisesta. Sen mukaan lokakuun 2015 suljetusta valtuustoinfosta vuodettiin tietoja ulkopuoliselle henkilölle. Siellä oli käsitelty SSYP Kiinteistöt Oy:n ja Bäfverin välistä sovintosopimusta.

Latvalan mukaan poliisi on kuullut asiassa muutamaa henkilöä todistajina. Poliisi pyrkii syksyn aikana päättämään, eteneekö asia syyttäjälle.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .