Saarijärvi-seura juhlii sunnuntaina – kotiseutuyhdistyksen ansiona on muun muassa museon perustaminen

Kotiseututyötä tekevä Saarijärvi-seura juhlii 70-vuotista taivaltaan sunnuntaina 19.8. Juhlapäivän aamuna käydään seuran kunniapuheenjohtajien Ilta Ikkalan sekä Otto Harjun haudoilla ja kirkossa kansanmusiikkimessussa.

Päiväjuhlassa seurakuntatalolla puhujana on saarijärveläinen opiskelija Joona Koivisto ja Sukuvika-yhtye esiintyy. Seuran kymmenestä viime vuodesta julkistetaan noin 500-sivuinen kirja. Teos on seuran entisen puheenjohtajan Hannu Luotolan käsialaa, kuten myös kymmenen vuotta sitten julkaistu historiikki seuran 60 ensimmäisestä toimintavuodesta.

Historiansa aikana Saarijärvi-seura on esimerkiksi perustanut museon ja edistänyt paikkakunnalle suuntautuvaa matkailua. Nykyisin se muun muassa järjestää kotiseuturetkiä, tekee yhteistyötä Saarijärven museon kanssa sekä jakaa vuosittain Saarijärven Paavon arvonimen.

Nykyisen puheenjohtajan Esa Hakkaraisen mukaan seura etsii uusia toimintatapoja ja toivoo lisää jäseniä etenkin nuoremmista ikäpolvista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .