Sadat vanhat menopelit kokoontuivat Jyväskylän Lutakonaukiolle, kuvissa vanhan ajan tunnelmaa

Tämän vuotinen vappucruising kokosi Jyväskylän Lutakonaukiolle satoja vanhoja autoja. Vanhojen autojen ystäville riitti silmäkarkkia, kun toinen toistaan hurmaavammat menopelit kokoontuivat Lutakonaukiolle vappupäivänä kello 12 alkaen.

Jyväskylän vappucruisingia on ajettu vuodesta 1988 lähtien. Tapahtuma muutti nyt ensimmäistä kertaa Lutakonaukiolle, koska se on paisunut niin suureksi, ettei sujuvasti mahdu muualle.

American Car Club Jyväskylän puheenjohtaja, vappucruisingin järjestäjä Jyrki Taipale arvioi, että kokoontumispaikkana Lutakonaukio toimi hyvin.

– Alueessa oli hyvä puoli se, että pystyimme rajaamaan, ketkä pääsivät pysäköimään alueelle. Meillä oli alueen rajalla valvojat, ja parkkiin päästettiin vain harrasteautot. Myös yleisöllä oli nyt hyvin aikaa ihmetellä autoja, kun ne olivat parkissa neljä tuntia, kertoi Taipale.

Lutakosta autot lähtivät etenemään kello 16. Ne kiersivät Taipaleen mukaan perinteisen reitin keskustassa muun muassa Vaasankatua ja Vapaudenkatua pitkin. Keskustassa ajelun jälkeen kukin autokunta lähti Tourulasta haluamaansa suuntaan, muun muassa läheisille liikenneasemille Palokkaan, Kanavuoreen ja Keljoon.

Taipaleen mukaan kehno sää harvensi sekä cruisailijoiden että yleisön määrää.

– Oli keskustassa katujen varsilla kuitenkin hyvin väkeä, hän arvioi.

Taipale sanoo, että tapahtuma oli onnistunut. Mukana oli paljon helmiä.

– Tänä vuonna oli ylllättävän paljon mukana vanhoja mersuja sekä 1970-luvun isoja jenkkiautoja. Tämän vuotinen kokemus oli sen verran onnistunut, että voi olla, että ensi vuonnakin kokoonnutaan ensin Lutakonaukiolle, arvioi Taipale.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .