Sadekuurot uhkaavat valtionjohtajien Suomen vierailua

Pohjoismaiden valtionpäämiesten Suomen-vierailua varjostavat sadepilvet ja kylmä keli.

lmatieteen laitoksen mukaan sadekuurojen riski Helsingin alueella on suuri aamupäivästä iltapäivään saakka. Aamupäivän aurinkoinen keli vaihtuu pilvisyydeksi iltapäivää kohden tultaessa. Lämpötilakin jää vain kymmenen asteen tienoille.

Tanskan kuningatar Margareeta, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia, Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja sekä Islannin presidentti Gudni Thorlacius Johannesson ja tämän puoliso Eliza Jean Reid saapuvat Presidentinlinnan etupihalle kello 10.30, jossa heidät vastaanottaa presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio.

Puoli kahdentoista aikaan isännät ja vieraat siirtyvät sään salliessa kävellen Presidentinlinnasta kaupungintalolle ja tervehtivät matkalla yleisöä. Tämän jälkeen he seuraavat Koko Suomi tanssii -esitystä kaupungintalon parvekkeelta.

Kahdelta iltapäivällä he osallistuvat ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen Hanasaaren uudelleenvihkimiseen. Neljän aikaan valtiojohtajat vierailevat vielä Sibelius-monumentilla.

Päivä huipentuu Presidentinlinnassa juhlapäivälliseen.