"Saikku, hullu, pipipää..." – Sairauslomasta seurannut törkypalaute surettaa ehdolle eduskuntavaaleihin lähtevää Touko Aaltoa

Toisinaan suomalainen media saa Touko Aallon nauramaan ihmetyksestä. Tänä talvena Aallolta on kysytty toistuvasti hänen eduskuntavaalisuunnitelmistaan. Vihreiden entinen puheenjohtaja on vastannut kysymykseen aina täsmälleen samalla virkkeellä:

”Minut on nimetty ehdokkaaksi ja tarkoitukseni on asettua ehdolle, mutta ensin pitää kuunnella terveyttä.”

Samat sanat on uutisoitu eri tavoin. Ensin Yle ”skuuppasi” joulukuussa Arto Nybergin tv-haastattelun jälkeen, että Aalto lähtee ehdolle. Tammikuussa STT puolestaan kertoi, että ”Aalto arpoo vielä ehdokkuuttaan”.

– Ajattelin, että voi mahdoton. Mitä arpomista se on, jos tekee päätöksen vasta sen jälkeen, kun on kuunnellut terveyttään, Aalto kysyy.

Mielenterveysongelmien takia sairauslomalle jäänyt ja puoluejohtajan tehtävistä luopunut Aalto pitää tärkeänä, että pystyy ”takaamaan poliittisen kuluttajansuojan” – varmuuden siitä, että jaksaa ja kestää kansanedustajan työtä. Viime syksyn romahduksen jälkeen monet ovat kysyneet, pärjääkö Aalto politiikan paineiden kanssa.

Kyllä, Aalto vastaa. Hän kertoo ”löytäneensä oman äänensä ja elämänsä”, eikä ota enää samanlaisia paineita muiden toiveista ja odotuksista kuin puheenjohtaja-aikanaan.

– Olen taas osannut olla ihan Touko vaan.

 

Terveyden kuunteleminen on ollut perinpohjaista.

Aalto on hoitanut fyysisiä vaivojaan, tehnyt itsetutkiskelua, keskustellut psykiatrin kanssa ja pitänyt eduskuntatyöhön palaamisensa jälkeen neljän päivän ajan jyväskyläläisen hyvinvointiyritys Firstbeatin sykeväliantureita. Hieman ennen tätä haastattelua Aalto sai sykeanalyysin tulokset.

Niiden avaaminen oli jännä hetki, sillä Aalto on tehnyt saman testin myös aiemmin kansanedustajana. Silloin mittarit olivat jatkuvasti punaisella. Aalto oli stressaantunut töissä ja vapaa-ajalla, eikä palautunut lainkaan.

Nyt analyysi oli toinen. Firstbeat kuvaa kehon fyysistä palautumista vihreällä värillä – ja sitä oli paljon.

– Näyttää tosi hyvältä. Olen päässyt aidan vihreälle puolelle ja kaikki mittarit osoittavat oikeaan suuntaan, Aalto iloitsee.

 

Ex-puoluejohtaja on elänyt omien sanojensa mukaan aikataulun osalta pilkulleen lääkärin määräämän toipumissuunnitelman mukaan. Aalto on saanut uni- ja vuorokausirytminsä kuntoon. Hän rauhoittaa pääsääntöisin myöhäisillat stressaavilta asioilta ja liikkuu liikuntavalmentaja Juhani Pitkäsen laatiman ohjelman mukaan, joskin välillä ylimääräistä harjoitellen.

Aallon fyysinen kunto on kohentunut nopeasti. Marraskuussa teimme haastattelun lenkkeilemällä puolet Jyväsjärven kierroksesta ja pysähdyimme välillä kävelemään. Tällä kertaa juoksemme koko järven ympäri ja Aalto puhuu jatkuvasti.

Niinpä Aalto on vihdoin valmis sanomaan ääneen sen, mitä häneltä on talven mittaan tivattu.

– Terveyteni mahdollistaa sen, että voin lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin.

Masennuksesta, uupumuksesta ja paniikkihäiriöistä kärsinyt kansanedustaja varoo kuitenkin esittämästä toipumistaan muutaman kuukauden hokkuspokkus-temppuna. Jokainen mielenterveysongelmia kohdannut tietää, että toipuminen on prosessi, jossa tulee myös taka-askelia.

Aallon työkyky on palautunut, mutta hän kokee edelleen samoja negatiivisia tunteita, kuten ahdistusta ja katkeruutta.

– Moni on kysynyt, miten voin, mutta siihen ei ole helppoa vas­tausta. Sanotaan, että olen kuivalla maalla, mutta tossut märkinä, Aalto kuvailee.

 

 

Toipumissuunnitelman noudattaminen ei ole ollut aina helppoa.

Mediakohut eivät katso kellonaikaa, minkä Aalto sai huomata presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Hän suunnitteli viettävänsä ”mahdollisimman matalan profiilin illan”, mutta päätyi iltapäivälehtien lööppeihin, kun ex-europarlamentaarikko Riikka Pakarisen puoliso Eemeli Mäkinen kävi Aallon kimppuun.

Aalto ei haluaisi muistella välikohtausta, mutta kaivaa loputtoman tuntuisesta kielikuvavarastostaan jääkiekkovertauksen.

– Olin kuin vakavasti loukkaantunut jääkiekkoilija, joka yrittää paluuottelussaan pelata varovaisesti. Sitten minua taklattiin avojäällä päähän, Aalto sanoo.

– Millä todennäköisyydellä tällaista voi sattua? Mikä kohumagneetti minulla on takkini povitaskussa?

Tällä kertaa median toiminta ei Aaltoa naurata. Hän lähes sylkee sanoja suustaan puhistessaan Linnan juhlien uutisista, joissa välikohtausta kuvattiin ”käsirysyksi”.

– Mikä hemmetin käsirysy? Seisoin paikallani, toivotin hyvää itsenäisyyspäivää ja minun kimppuuni käytiin. Sehän on päällekarkaus.

 

Kun haastattelin edellisen kerran Touko Aaltoa, hän oli jännittynyt ja toisti moneen kertaan, kuinka pelottavaa on puhua mielenterveyden ongelmista.

Inhimillisesti ajatellen olisi kiva kuulla, että nuo pelot olivat turhia.

Vaan mitä vielä. Aalto kertoo saaneensa valtavasti törkypalautetta sähköpostissa, keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa.

– Kaikki se, mistä koin tärkeäksi puhua, kaadettiin voimalla niskaani. Ihan sama mitä sanoin, kommenttiketjut täyttyivät sanoista: saikku, hullu, pipipää, Aalto sanoo.

Toisinaan Aallosta on tuntunut kuin yläasteen koulukiusaajat olisivat jälleen hänen kimpussaan. ”Tosiäijät” ovat tehneet selväksi, että heikkoutensa tunnustava mies ei ole mies laisinkaan.

Aalto kertoo olevansa konflikteja välttelevä persoona, joka on nyt joutunut keräämään rohkeutta sanoakseen nälvijöille, että ”tämä ei käy”. Lisäksi hän on vastannut pahimpiin sähköpostipurkauksiin ja pyytänyt niiden lähettäjiä keskustelemaan puhelimitse kanssaan. Kukaan ei ole vastannut.

Aalto on saanut myös paljon kannustavia viestejä ja hänet otettu eduskunnassa lämpimästi vastaan.

– Pitää hyväksyä, että aina on olemassa porukka, joka etsii ihmisistä heikkoja kohtia ja haluaa hakata niitä.

 

Touko Aalto tunnetaan Keski-Suomessa uutterana vaalien jalkatyön tekijänä. Hän nousi esimerkiksi vuonna 2008 Jyväskylän kaupunginvaltuustoon nollabudjetilla – vain tapaamalla ihmisiä kaduilla ja tilaisuuksissa sekä kirjoittamalla.

Tällä kertaa Aalto myöntää olevansa takamatkalla. Haastatteluhetkellä viikko sitten hän ei ollut tehnyt vaalien eteen muuta kuin ottanut selvää omasta terveydestään ja pyrkinyt tekemään työnsä hyvin.

– Olen siinä mielessä tyypillinen suomalainen mies, että olen huono pyytämään apua, mutta nyt niin pitää tehdä. Kampanjani tulee näyttämään siltä, miten avunpyyntöihin vastataan, Aalto puntaroi.

Hänen toipumisensa on kuitenkin niin pitkällä, että Aalto uskoo ”näkyvänsä taas Kävelykadulla ja muualla aika paljon”.

 

 

Kolmen tunnin haastattelun aikana selviää, että Aalto on monella tapaa entisellään.

Eduskuntatoimittajat kuvailevat häntä ”pitkien ja filosofisten monologien pitäjäksi”, jolta on vaikea saada ytimekkäitä muutaman lauseen vastauksia. Kuin todisteeksi tästä Aalto pitää vaaliteemoistaan yli puolen tunnin yhtäjaksoisen puheenvuoron, joka alkaa ihmisen ja luonnon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja päättyy poliittisen kulttuurin muuttamiseen.

Aalto kritisoi nykyjärjestelmää avoimuuden puutteesta ja demokratiavajeesta. Hänen mukaansa todellinen valta on isoilla edunvalvontaryhmillä, kuten EK:lla, SAK:lla, MTK:lla sekä teollisuus- ja finanssimaailman toimijoilla. Niitä kuunnellaan, kun asioita valmistellaan valiokunnissa, ja ne sanelevat puolueiden näkemyksiä.

– Ne ovat kuin formulatalleja. Kansanedustajat ovat parhaimmillaan formulakuskeja – aika usein vain renkaiden vaihtajia, Aalto vertaa.

Tämä on johtanut hänen mukaansa ”poliittiseen teatteriin”, jossa puolueiden omien sidosryhmien miellyttäminen ja kärjekäs huomionhakeminen voittavat asiakeskustelun ja yhteisymmärryksen hakemisen. Tämä rampauttaa poliittista järjestelmää, joka ei ole kyennyt tekemään yli vaalikauden kestäviä ratkaisuja.

– Sellaiseen meillä ei ole globaalien ja kansallisten haasteiden keskellä varaa.

 

Aalto haluaa, että ihmiset aktivoituisivat seuraamaan asiapolitiikkaa ja osallistuvat julkiseen keskusteluun.

Kaunis ajatus on helppo kyseenalaistaa. Tein edelliset ”politiikan” juttuni kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) Hondurasissa saamasta hämähäkinpuremasta ja kansanedustaja Aila Paloniemen (kesk.) jonotuksesta Linnan juhlissa. Jutut olivat Keskisuomalaisen analytiikan mukaan erittäin luettuja. Sen sijaan artikkelia eduskunnassa käsiteltävistä 150 lakiesityksestä ei lukenut juuri kukaan.

Eikö tämä todista, että ihmiset ovat kiinnostuneempia pinnallisesta poliittisesta teatterista kuin ”oikeista asioista”?

– Ei. Tuo korostaa, että muutos on välttämätön, Aalto vastaa.

Hänen mukaansa poliittinen kulttuuri on rakentunut vuosikymmenten aikana ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, joten sitä voidaan yhdessä myös muokata. Muutosvaatimus koskee myös mediaa.

– Politiikka on alkanut näyttää siltä, että mikään muu ei muutu kuin se, mistä kiistellään. Jos sitten uutisointi kertoo vain hämähäkinpuremista ja taksilaskuista, niin kansa turhautuu, Aalto varoittaa.

– Turhautuminen kanavoituu uusiin brexiteihin ja trumpeihin. Halutaanko me sellaista?

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .