Sampo Terho tarjoaisi kulttuuria maksutta syrjäytyneille

Maksuttomuus olisi määräaikaista ja voisi koskea esimerkiksi museokäyntejä, teattereita ja konsertteja.

Kunnat voisivat tarjota maksuttomia kulttuuripalveluja esimerkiksi syrjäytymisvaarassa oleville heidän hyvinvointinsa ja elämänhallintansa lisäämiseksi. Näin sanoo tuore kulttuuriministeri Sampo Terho (ps.), joka korostaa kulttuurin merkitystä itsensä kehittämisessä.

Maksuttomuus olisi määräaikaista ja voisi koskea esimerkiksi museokäyntejä, teattereita ja konsertteja.

– Toki syrjäytymisvaarassa olevat sekä muut apua tarvitsevat kaipaavat ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspalveluja, ruokaa, vaatteita ja asumista. Kulttuuri on kuitenkin todistetusti yksi tärkeä osa ihmisen henkistä ja fyysistä hyvinvointia, minkä takia kaikenlaisia uusia auttamis- ja tukemismuotoja on järkevää harkita, Terho totesi keskiviikkona Keskisuomalaiselle vieraillessaan Jyväskylässä valtakunnallisilla Kirjastopäivillä.

Terho kannustaa myös työnantajia huolehtimaan työntekijöidensä jaksamisesta esimerkiksi kulttuurietuja tarjoamalla.

Sampo Terhon haastattelu päivän Keskisuomalaisesta. Pääset näköislehteen tästä.