Samulinniemen senaattori Mauri Pekkarinen jatkaa nyt uraansa EU:n ytimessä

Puhelin pirisi ja viestit piippasivat lähes tauotta Mauri Pekkarisen (kesk.) kotona Jyväskylän Samulinniemessä, jossa konkaripoliitikko jännitti eurovaalimenestystään tukijoukkojensa kannustamana.

Hän oli selvä läpimenijä jo ennakkoäänten perusteella. 71-vuotiaalle Pekkariselle lohkesi ”mepin” paikka keskustan kärkiehdokkaana, joka keräsi reilut 68 000 ääntä.

– Sain ääniä heiltä, jotka arvostavat kokemustani politiikassa, muun muassa vuosiani EU:n ministerineuvostossa, eduskunnan keväällä vapaaehtoisesti jättänyt Pekkarinen analysoi.

Hän piti valintaansa osin yllättävänä.

– Viime hallituskauden – miten sen nyt sanoisi – tumma varjo ulottui vielä tähän kisaan eli siihen nähden tulos oli hyvä sekä puoleen että omalta kannalta.

 

EU:n päätöksenteon ytimessä Pekkarinen aikoo puolustaa Suomen etua sekä edistää maakuntien elinvoimaa. Hän kertoi saaneensa vaalikentiltä paljon evästystä Brysseliin.

– Kohtuuttomuuksia ja ylilyöntejä esimerkiksi ilmastokysymyksissä pitää kavahtaa. Järkivihreä keskustalainen käsitys sai kentältä vahvaa tukea, ja minulla on nyt vahva selkänoja edustaa Suomea tällä näkemyksellä.

Tärkeitä ovat myös pakolaiskysymyksen hallinta sekä huolehtiminen Suomelle tärkeistä EU-rahoista liittyen maatalou­teen, aluepolitiikkaan ja tieteisiin.

– Myös Keski-Suomen maakunnan tasolla on asioita, joita voin edistää. Tällaisia ovat muun muassa isot infrahankkeet.

Pekkarisen ohella EU-parlamenttiin pääsevät Keski-Suomesta Henna Virkkunen (kok.) ja Teuvo Hakkarainen (ps.). Melkoiset muskelit maakunnalle hoitaa EU-asioita?

– No joo, olishan se aika jännää, jos näin pienestä maakunnasta kolme meppiä olisi. Se porukka, joka meitä Brysselissä edustaa, on pääsääntöisesti Suomen asialla. Erimielisyyttäkin on ollut, mutta uskon, että valtaosin yhteinen ymmärrys löytyy.

Näillä näkymin Pekkarinen muuttaa Brysseliin yksin, sillä Raija-vaimo jää Suomeen – toki yhteistäkin aikaa järjestetään EU:n pääkaupunkiin.

Toivuit syövästä ja olet hyväkuntoinen, mutta arveluttaako silti viikoittainen matkustaminen Brysseliin?

– Ei ainakaan syövän vuoksi. Leikkauksesta on yli kaksi vuotta, eikä mitään ole löytynyt sen jälkeen eli en sitä (matkustamista) pelkää.

Mitä kieliä puhut?

– Luin koulussa pitkän saksan ja hyvin lyhyen englannin, jota olen joutunut opettelemaan myöhemmin.

Kielitaidon lisäksi Pekkarinen omaa eurooppalaisia käytöstapoja poskisuudelmineen.

– Eiköhän niistä selvitä. Jos pitää suudella, niin sitten suudellaan.

Pekkarinen päätti 40-vuotisen eduskuntauransa 1. varapuhemiehenä. Hän ehti toimia ministerinä viidessä hallituksessa: sisäministerinä (Aho), kauppa- ja teollisuusministerinä (Jäätteenmäki, Vanhanen, Vanhanen II) sekä elinkeinoministerinä (Vanhanen II, Kiviniemi).

Koulutukseltaan Pekkarinen on yhteiskuntatieteiden maisteri (Jyväskylän yliopisto 1974).

Katso videolta, kuinka Pekkariselta luonnistuvat eurooppalaiset käytöstavat poskisuudelmineen:

 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .