Sara Haapakoskesta tuli sometähti kesken lukion – Youtube-kanavalla yli 90 000 tilaajaa

Keskisuomalainen haastatteli seitsemän tämän kevään ylioppilasta maakunnastamme. Lue myös muut haastattelut jutun alta.

Sara Haapakoski oli vielä puolitoista vuotta sitten tavallinen lukiolainen Lyseossa, jonka elämä pyöri koulun ja harrastusten ympärillä. Yhtäkkiä olikin kymmeniätuhansia seuraajia, oma manageri ja omia tekemisiä piti miettiä tarkemmin kuin nuorilla on tapana.

Haapakoski on siis YouTube- ja Instagram-tähti. Videoita Sara Karoliina -kanavalla ilmestyy poikkeuksia lukuun ottamatta pari kertaa viikossa, ja jokaisella on kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin katsojaa. Tilaajia Haapakosken YouTube -kanavalla on jo yli 90 000, Instagramissa seuraajia yli 70 000.

– Massasta erottuminen on hankalaa, koska kanavia on niin paljon. Itse olen tehnyt meikki­videoiden ohella huumorivideoita ja muuta kevyttä sisältöä erottuakseni edukseni.

Omien sanojensa mukaan Haapakoski on aina halunnut tehdä sosiaalisen median sisältöjä, ja piti tarkasti huolta Instagram -tilinsä kuvista jo ennen suurta suosiota.

Haapakoski myöntää suoraan saaneensa uralleen lentävän lähdön vuosi sitten, sillä häntä aloittamaan kannustanut poikaystävä sattuu olemaan yksi suurimmista suomalaisista YouTube -persoonista, Miklu.

– Ei kukaan kuitenkaan aikaansa käytä videoiden katsomiseen vain sen takia, että on jonkun tyttöystävä, vaan pitää itsekin olla mielenkiintoinen.

Lakin saatuaan Haapakoski kertoo jäävänsä välivuodelle ja kehittää samalla omaa mediatoimintaansa. Tähän asti koulu ja työ on erotettu tehokkaasti.

– Teen yleensä videot Helsingissä ja käyn lukiota Jyväskylässä, joten saan pidettyä ne maailmat erillään aika hyvin. Eivät kaveritkaan kohtele eri tavalla.

Hattuun suosio ei ole saanut nousta, sillä sellainen näkyy läpi. Suosio on pikemminkin aiheuttanut paineita.

– Ei ole tullut mieleenkään sanoa kenellekään, että minulla on niin ja niin monta seuraajaa. Seuraajamäärän kasvu on tosin ollut niin nopeaa, että se on aiheuttanut paineita yleisön odotuksien täyttämisestä, Haapakoski kertoo.

Niille, jotka vähättelevät nettipersoonan työn määrää ”oikeisiin töihin” verrattuna, Haapakoski toteaa, että maailman mittakaavassa pienten suomalaiskanavien tekijät joutuvan tekemään kaiken itse. Tuotannon lisäksi on tarkasteltava oman sisällön tavoittavuutta ja muuta analytiikkaa.

Työn paineitakaan ei voi tavalliseen tapaan purkaa kenellekään vähättelyn pelossa. Haapakoski huomauttaa nettipersoonan työssä olevan myös se puoli, että oma menestys on täysin muiden toiminnasta kiinni.

– En kuitenkaan jättäisi mediaa pois, ja tämä avaakin monia muita mahdollisuuksia.

Tulevaisuudessa Haapakoski haluaisi tehdä esimerkiksi muotisuunnittelua, joka on ollut haaveena lapsesta asti. Hän kertookin leikelleensä pienenä eri vaatekappaleita lehdistä eri yhdistelmiksi.

– Olen vasta aivan viime aikoina alkanut saada selville, miten näiden unelmien muuttaminen todeksi voisi olla mahdollista. Lukion aikana käydyistä yrittäjyysopinnoista on ollut paljon hyötyä.

Haapakosken mielestä tärkeintä on miettiä etukäteen, mitä haluaa tehdä. Se helpottaa elämän suuntaviivojen piirtämisessä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .