Satavuotiasta Suomea juhlitaan sadoissa tapahtumissa

Itsenäinen Suomi täyttää vuonna 2017 pyöreät sata vuotta. Juhlinnassa halutaan katsoa menneisyyden lisäksi nykyisyyteen ja myös tulevaisuuteen. Juhlavuoden teema on Yhdessä. Sillä halutaan korostaa yhdessä tekemisen tärkeyttä.

Tällä kertaa kansalaiset voivat osallistua myös juhlavuoden ohjelman laatimiseen. Juhlavuoden tekijäksi pääsee, jos tilaisuus on vuonna 2017 ja se tukee teemaa.

Tähän mennessä hyväksyttyjä ohjelmia on liki 330 ja ehdotuksia voi lähettää aina vuoden 2017 lokakuun loppuun asti. Valtiollisia hankkeita ovat muun muassa uusi kansallispuisto ja Helsingin keskustakirjasto.

Näiden lisäksi eri puolilla Suomea on satoja ohjelmia laidasta laitaan. Esimerkiksi Lapualla 1917 miestä pistää pystyyn tanssipidot, Muoniossa tutkimusmestari Ari Savikko avaa Suomen kalakirjaston ja Enontekiöllä esitetään ensi kertaa säveltäjä Armas Launiksen ooppera Aslak Hetta.

Juhlavuoden verkkosivut: www.suomifinland100.fi