Sateita tulee pitkin viikkoa – vappuna vettä voi tulla kuin saavista

Maanantaiaamun sohjoinen sää ei antanut mairittelevia lupauksia vappuviikon säästä. Ilmatieteen laitokselta kuitenkin lohdutetaan, että vaikka sää on kolealta tuntunutkin, Keski-Suomessa ollaan pitkällä tähtäimellä jopa plussan puolella.

Meteorologi Tuomo Bergman sanoo, että yleensä huhtikuun lopulla päivälämpötilat kipuavat kymmeneen asteeseen ja ylikin, mutta öisin painutaan pakkaselle. Tulevaa viikkoa peilaten päivälämpötiloista jäädään hivenen, mutta sateet ja pilvisyys taas pitävät yöpakkaset loitolla.

– Keväälle tyypillistä on, että öisin jäähtyy ja päivisin lämpenee, mutta nyt sää on Keski-Suomessa melkeinpä syksyisen tasaista, Bergman kertoo.

Maanantain sateet kerryttivät lunta paikoin maahan jopa viisi senttiä, erityisesti Länsi- ja Varsinais-Suomessa. Keski-Suomessakin lunta satoi paikoin, mutta esimerkiksi kolareilta vältyttiin.

Tiistaina sateet Keski-Suomessa jatkuvat. Mukana voi olla muutamia hiutaleita, mutta sade tulee pääosin vetenä. Lämpötila jää viiteen asteeseen tai jopa alle.

– Koko viikko näyttää hyvin vaihtelevalta ja sateiselta. Sateiden ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa ajokeliin, Bergman sanoo.

Keski-Suomi vedenjakajana

Keski-Suomi jää tällä viikolla vedenjakajan rooliin. Lämmintä virtaa alkaa virrata idästä Suomeen tiistaista lähtien, ja esimerkiksi Pohjois-Karjalassa lämpötila voi nousta 10–15 asteeseen. Lämmin ilma yltää seuraavina päivinä Lappiin asti. Itä- ja Pohjois-Suomessa sää onkin normaalia lämpimämpi.

Etelässä ja lännessä sää on puolestaan vuodenaikaan nähden tavallista kylmempi. Länsi- ja Etelä-Suomessa sää pysyy lähipäivät viileänä ja sateet jatkuvat, ja sateita voi tulla runsaastikin. Tällä viikolla voidaan paikoin saavuttaa koko kuukauden sademäärä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Viikon edetessä Keski-Suomessa sadealue kapenee ja muuttuu hajanaisemmaksi, ja sateet kuivahtavat hivenen.

Vapussa vielä kysymysmerkkejä, mutta...

Vapun sää näyttää yhä epävakaalta suuressa osassa maata. Lauantaina saderintama halkoo koko maan, ja lämpötila vaihtelee 5–10 asteen välillä. Keski-Suomessa sadekelillä jäädään muutamaan asteeseen, poutasäällä voidaan kolkutella kymmentä astetta.

– Riippuu paljolti siitä, mistä kohtaa saderintama jakaa Suomen. Linja menee kaakosta kohti Keski-Pohjanmaata, Bergman kertoo.

Vapun jälkeen saadaan pientä toivoa lämpimämmästä. Idästä pyrkii lämmintä ilmaa Suomeen, mutta etelän kylmä alue on voimakas. Kylmä alue ulottuu Alpeille asti, ja lähipäivinä jopa Pohjois-Saksaan on odotettavissa lumisateita.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .