Postin lakkauttamista vastustavat asukkaat tiukkana aluepäällikölle: Adressin luovutustilaisuuten saavuttava vaikka sairaana

Savelan postin lakkauttamista vastustavaan adressiin tulvi lyhyessä ajassa tuhansia nimiä. Kortepohjan asukkaat ry:n puheenjohtajan Risto Urrion mukaan adressiin kertyi reilussa kolmessa viikossa yli 3 700 nimeä. Tämän lisäksi nettiadressiin nimensä rustasi yli 200 nimeä.

Kortepohjan Asukkaat ry:n ja Kypärämäen-Köhniön Asukasyhdistyksen keräämä adressi luovutetiin tänään torstaina Itellan aluepäällikkö Harri Mustoselle. Alunperin adressia piti olla ottamassa vastaan Keski-Suomen aluepäällikkö Martti Pitkäaho, mutta hänen sairastuttua paikalla oli Itä-ja Etelä-Suomen aluepäällikkö Harri Mustonen.

- Luovutamme adressin eteenpäin Itellan johdolle. Sitä en osaa sanoa, johtaako se (adressi) toimenpiteisiin, kuumetta poteva Pitkäaho kommentoi torstaiaamuna.

Itella on ilmoittanut lakkauttavansa Savelan postin 11. toukokuuta. Tämän jälkeen postin palvelut siirtyvät Jyväskylän keskustan toimipisteeseen.

- Pitkäaho ehdotti, että olisimme siirtäneet adressin luovutuksen perjantaille hänen sairastumisensa vuoksi. Pysyin kuitenkin tiukkana, haluamme antaa sen juuri tänään, Urrio totesi.

Urrion mukaan asukkaiden huoli palveluiden heikkenemisestä oli jo niin suuri, että osa kävi jopa Urrion kotiovella esittämässä asiansa.

- Keskustassa asiointi koetaan hankalaksi esimerkiksi pitkän välimatkan ja huonojen pysäköintimahdollisuuksien takia. Keskustan postissa on aina ruuhkaa ja parkkipaikkoja vain viisi, jotka ovat aina varattuja. Savelan postissa on aina parkkipaikkoja vapaana ja se on tärkeä toimipiste myös yrittäjille. Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä postissa kävi 600 henkilöä, joten Savelan toimipiste todella koetaan tärkeäksi, Urrio sanoi.

Urrion mukaan suurin osa adressin allekirjoittaneista asuu Jyväskylässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.