Savon Sanomat: Kansainvälisten adoptioiden määrä on Suomessa romahtanut

Kainsanvälisiä adoptiota tehtiin viime vuonna vain 58.

Suomeen tehtyjen kansainvälisten adoptioiden määrä on laskenut roimasti, kertoo Savon Sanomat. Viime vuonna Suomeen saapui kansainvälisten adoptiopalvelunantajien eli Interpedian ja Pelastakaa lapset ry:n kautta enää vain 58 lasta, kun edellisvuoden luku oli sata.

Vielä vuonna 2005 saapuneita adoptiolapsia oli 308. Kansainvälisten adoptioiden määrä on pian samalla tasolla kuin kotimaan sisäiset vieraslapsiadoptiot, joita on vuosittain noin 50.

Kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet kaikkialla maailmassa. Pääsyy on, että lapsia luovuttavissa maissa kyetään entistä paremmin sijoittamaan lapset kotimaahan.

– Suomessa kehitykseen vaikutti etenkin Venäjän, Kenian ja Etiopian adoptioiden loppuminen vuosina 2015–2016, eikä uusista yhteistyömaista Bulgariasta, Kirgisiasta ja Taiwanista vielä tullut lapsia. Sekin vaikuttaa, että Helsingin kaupunki lopetti uusien kansainvälisen adoption hakijoiden vastaanottamisen, kertoo sosiaalineuvos Merja Vuori valvontavirasto Valvirasta Savon Sanomille.

Yksi syy adoptiomäärien laskuun on myös pienten ja terveiden lasten tarjonnan väheneminen. Sen sijaan kansainväliseen adoptioon tarjotaan selvästi aiempaa enemmän isompia lapsia sekä lapsia, joilla on terveys- tai muita ongelmia. Myös useampi sisarus haluttaisiin usein sijoittaa samaan perheeseen.

Adoptioperheet ry:n toiminnanjohtaja Anu Uhtio arvioi adoptiomäärän laskun taustalla olevan myös sen, että lapsettomuushoidot ovat kehittyneet.

– Myös rasismin ja ennakkoluulojen lisääntyminen vaikuttanee asiaan. Jotkut adoptiota harkitsevat pelkäävät, että vieraamman näköiselle lapselle tulisi vaikeuksia Suomessa, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Suomalaisten SS-miesten osallisuus Kaukasuksen teloituksiin varmistui, kertoo Kansallisarkiston selvitys

Kansalaisjärjestöt: Al-Holin leirillä olevia lapsia ei voida erottaa vanhemmistaan

Eduskunnassa keskustellaan Marinin hallitusohjelmasta – "Pääministerin valitsi kansan sijaan sosiaalidemokraattien puolue-eliitti"

Kemikaalivarastoon tunkeuduttiin Espoossa: yksi loukkaantui, epäillyt poistuivat paikalta – Merivartiosto tehostaa rajavalvontaa pääkaupunkiseudulla

Näitkö mustaan huiviin naamioitunutta miestä sunnuntai-iltana Keljonkankaalla? Poliisi pyytää havaintoja kaupan ryöstäjästä

Kokous käynnissä: Hallitus käy läpi linjaansa al-Holin suomalaisten auttamisesta

Pelti rytisee usein Nelostiellä Viitasaaren ja Pihtiputaan välillä – mutta mistä onnettomuudet johtuvat?

Presidentti Niinistö on välittänyt Viron presidentin Kersti Kaljulaidin anteeksipyynnön Suomen pääministerille ja hallitukselle

Joululaulut kaikuvat kovaa, mutta monille liian korkealta – Musiikkikasvatuksen lehtori selittää, mistä on kysymys

Laula vielä kerran – katso tallenne kauneimmista joululauluista Kaupunginkirkosta Jyväskylästä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.