Savon Sanomat: Ulkomaalaiset rikollisryhmät lähtivät maakuntiin

Ulkomaalaisten varasryhmien määrä Suomessa on kasvanut ja reitit laajentuneet kuluvana vuonna, uutisoi Savon Sanomat.

Tieto perustuu Keskusrikospoliisin (KRP) PTR-rikostiedustelu- ja analyysikeskuksen arvioon. KRP:stä kerrotaan, että kukkaroiden ja kännyköiden varastamiset ovat levinneet päätieverkon mukaisesti Etelä-Suomesta koko maahan.

- Kaikkiaan liikkuvien ryhmien määrä, kierrokset ja omaisuusrikosten repertuaari ovat kasvaneet ja laajentuneet, sanoo rikoskomisario Kari Pasanen.

Helsingissä ulkomaalaisten tekemät lompakkovarkaudet ovat vähentyneet, mutta kasvua on tullut Itä- ja Keski-Suomessa.

Pasasen mukaan osa varkaista on ollut Suomessa ryöstöretkellä niin usein, että he tuntevat eri alueet hyvin ja tietävät esimerkiksi koulujen loma-ajat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Petri Honkonen ottaa ärhäkkäästi kantaa sisäilmasta sairastuneiden puolesta: "Vähättelyn ja luulosairaiksi leimaamisen on loputtava"

Lapin-matkailun odotetaan kasvavan myös tänä talvena Thomas Cookin konkurssista huolimatta

Maksamaton vieras vietti aamupäivän sinnikkäästi jyväskyläläisen kahvilan sisätiloissa – henkilökunta nappasi siipeilijän lopulta nalkkiin

Opetusministeri Andersson Ylen Ykkösaamussa: Sitova mitoitus oppilashuoltoon tarkoitus saada tällä hallituskaudella

Metsästäjä losautti Päijänteeseen pudonnutta sorsaa veneestä – ei olisi kannattanut

Ruokalähetti voi joutua yrittäjäksi vasten tahtoaan – työministeri lupaa alustatyöntekijöille aiempaa paremmat oikeudet

Hävittäjät uusitaan, mutta pitääkö myös Hawkit päivittää? – Loikka harjoituskoneista uusiin hävittäjiin on pitkä

Jyväskylän AaltoAlvarin vastasauna on ollut kuukausia poissa käytöstä, eikä avaamisajankohdasta ole tietoa – Saunaseura huolestunut tilanteesta

Jorman tilaaman otsalampun laturi räjähti: "Se oli jumalaton pamaus" – Julkinen keskustelu turvallisuudesta sai pelastustoimen aloittamaan akkupalojen tilastoinnin

Todistusvalinnasta tulee pääväylä korkeakouluun ensi keväänä – Yliopistot julkaisivat tiedot aloituspaikkojen osuudesta jo kesällä 2018, milloin tulevat ammattikorkeakoulujen tiedot?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.