Savon Sanomat: Veneiden karilleajot lisääntyvät

Veneitä ajetaan karille yhä useammin, kirjoittaa Savon Sanomat. Vakuutusyhtiöille ilmoitetut karilleajot lisääntyivät viime kesänä 15 prosenttia. Ennakkotietojen mukaan tahti jatkuu samanlaisena myös kuluvana kesänä.

Savon Sanomien haastattelema vakuutusyhtiö If:in korvauspäällikkö arvelee, että vahinkojen yleistyminen liittyy kartanlukuvirheiden yleistymiseen.

- Taustalla saattaa olla lisääntynyttä riskinottoa sekä aiempaa enemmän kokemattomia veneilijöitä, korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa sanoo.

Karilleajoja korvataan yli kuudella miljoonalla eurolla vuodessa. Ne ovat yleisimpiä venevakuutuksesta korvattavia vahinkoja. Karilleajo on moninkerroin yleisempi vahinko kuin esimerkiksi venemurrot, venevarkaudet tai veneen kuljetuksen aikana sattuneet vahingot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.