Savuhavainto osoittautui hehtaarin maastopaloksi Kinnulassa – sai alkunsa ilmeisesti metsäkoneesta

Kinnulassa Perhontien varressa sammutettiin maanantaina hehtaarin alalle levinnyttä maastopaloa.

Pelastuslaitos sai maanantaina iltapäiväneljän aikaan tiedon savuhavainnosta alueella. Kuuden jälkeen palo oli rajattu, mutta sammutustöiden arveltiin kestävän myöhään iltaan asti.

Palo ei ole uhannut rakennuksia.

Paloa on sammuttamassa yksiköitä Kinnulan lisäksi Kivijärveltä, Kyyjärveltä ja Kannonkoskelta sekä Lestijärveltä Keski-Pohjanmaan puolelta.

Pelastuslaitoksen mukaan alueella on ollut metsäkone, jonka kipinästä palo todennäköisesti syttyi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kangasniemen putkirikko: Vuorokauden vedet valuivat maahan parissa tunnissa – asukkaat voivat auttaa säästelemällä vettä

Kansanedustaja Sebastian Tynkkysen tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan pysyi hovissa

Kangasniemellä vakava vedenjakelun häiriö – vettä vuosi repeämästä niin paljon, että koko vesitorni tyhjentyi

Lähes 13  000 ihmistä on hakenut tartuntatautipäivärahaa Kelalta – kielteisiä päätöksiä entistä vähemmän

Yön uutiskooste: Kyselyn mukaan hieman yli puolet pitää rasismia ongelmana Suomessa, Yhdysvalloissa eniten koronatartuntoja vuorokauden aikana koskaan

Ylen gallup: SDP:n kannatuksen kasvu taittui, mutta se on yhä suosituin puolue

Erikoinen kesäkuu päättyi Päivö-myrskyyn – ennätyksiä rikottiin, helteessä hikoiltiin ja kaatosateessa kastuttiin

Näin Jämsän jättipalo sai alkunsa: "Siellä on ollut jokin sinne kuulumaton tavara" – Pohjavesien näytteistä helpottava tieto

Uutissuomalainen: Puolet suomalaisista pitää rasismia merkittävänä ongelmana

USU-gallup: Suurin osa suomalaisista pitää rasismia merkittävänä ongelmana Suomessa – Perussuomalaiset ja vihervasemmisto täysin eri linjoilla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.