Seinäjoen teinisurmajuttu käsitellään ilman yleisöä

Käräjäoikeus on määrännyt Seinäjoen teinimurhajutun käsittelyn salaiseksi. Oikeuden mielestä erittäin tärkeä yleinen etu ei vaadi sitä, että 15-vuotiaan syyte käsiteltäisiin poikkeuksellisesti avoimin ovin.

Murhasta syytetyn 15-vuotiaan tytön puolustus vaati oikeudenkäyntiä ilman yleisöä. Tytön asianajajan Kaarle Gummeruksen mukaan asia ei ole yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että sitä pitäisi ruotia julkisesti.

– Pyydetään, että istunto järjestetään ilman yleisöä. Hän on ollut mielentilatutkimuksessa. En mene sen sisältöön. Siihen tullaan vetoamaan oikeudenkäynnin aikana. Hänen kuulemisensa yleisön läsnä ollessa vaarantuisi paineen alla, Gummerus sanoi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Syytetyn tytön edunvalvoja oli niin ikään salaamisen kannalla. Hän vaati oikeutta ottamaan huomioon tytön mahdollisuudet sopeutua myöhemmin yhteiskuntaan. Edunvalvoja Anni-Leena Mäki-Valtari katsoo, että tapauksen aiemmin saama julkisuus tukee ennemmin salaamista kuin julkista käsittelyä.

– Asialla ei ole mitään yhteiskunnallista merkitystä, Mäki-Valtari sanoi.

Omaiset vastustivat

Henkirikoksessa kuolleen 15-vuotiaan tytön omaiset puolestaan olisivat halunneet oikeudenkäynnin mahdollisimman julkiseksi. Omaisten asianajaja Esa Mäntynen sanoi, että salaaminen aiheuttaa esimerkiksi perättömiä huhuja, joita on jo ollut liikkeellä.

– Asianomistajat vastustavat suljettua käsittelyä. Erittäin tärkeä yleinen etu vaatii ainakin osittaista julkista käsittelyä. Tapahtuma on ollut yhteiskunnallisesti poikkeuksellinen, Mäntynen sanoi.

– Ongelma on se, että kun ei ole julkinen, siitä aiheutuu erilaisia perättömiä huhuja. Asianomistajille, omaisille ja läheisille tulee valtavasti paineita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Seinäjoen teinisurman uhrin omaiset vaativat julkista käsittelyä