Seiska: Sanna Marinin isä on kuollut

Pääministeri Sanna Marinin, 34, isä Lauri Marin on kuollut 65-vuotiaana. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska, joka sai vahvistuksen Lauri Marinin kuolemasta maistraatista. Lauri Marin asui Seiskan mukaan pohjoissavolaisessa Vieremän kunnassa.

Hieman myöhemmin Ilta-Sanomat kertoi pääministerin esikunnan vahvistaneen tiedon ja ilmoittaneen, että Marin ei halua kommentoida asiaa.

Pääministerin vanhemmat erosivat hänen ollessaan pieni. Marin on puhunut isästään julkisuudessa vain niukasti. Hänen varttui äitinsä ja tämän uuden kumppanin kanssa.

Maaliskuussa julkaistussa Ison-Britannian Voguen jutussa Marin kertoi kokevansa, että hänellä ei ole isää lainkaan. Jutun mukaan Marin on tavannut isänsä vain kerran hänen vanhempiensa eron jälkeen.

– En ole kasvanut hänen kanssaan. Sanoisin, että minulla ei ole isää, Marin sanoi Voguen mukaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.