Selvitysryhmä saapui setvimään kittiläläistä hallintotapaa

Ryhmä ei ota vielä kantaa siihen, tulisiko syytteissä olevat päättäjät pidättää tehtävistään oikeudenkäyntien ajaksi.

Historian lehdet havisivat Kittilässä tiistaina, kun valtuutetut ja varavaltuutetut astelivat suljettujen ovien taakse kuulemaan, mitä valtiovarainministeriön asettama selvitysryhmä aikoo kunnassa tehdä.

Niin sanottu Lex Kittilä -menettely, jossa valtiovarainministeriö saa tarvittaessa puuttua kunnan hallintoon, sai lähtölaukauksen, kun Kittilän kunnanvaltuusto loppusyksystä päätti olla pidättämättä virkarikossyytteitä saaneita luottamushenkilöitä päätöksenteosta ennen heidän oikeudenkäyntiensä loppua.

Antti Rantakokon johtaman ryhmän tarkoitus on ensin päästä kartalle kunnan hallinnon oikeudellisesta tilanteesta ja sitten esittää kunnanvaltuustolle, miten päättäjien tulisi edetä, jotta hallinto saataisiin asialliseksi.

Kittilän päätöksenteko on päätynyt sellaiseen solmuun, että valtiovalta ei uskonut kunnan pystyvän enää hyvään hallintoon ilman ulkopuolista apua. Sekä kunnanvaltuustossa että kunnanhallituksessa on jäseniä, jotka on asetettu syytteisiin virkarikoksista.

Kunnilla on Suomessa ollut perinteisesti vahva itsehallinto, joten Kittilässä tehdään nyt historiaa.

 

Selvitysryhmä auttaa, ei käske

 

Selvitysryhmä ei ota vielä kantaa siihen, kuinka todennäköisesti se esittää syytteissä olevien luottamushenkilöiden pidättämistä tehtävistään.

Ryhmä korostaa, että se ei pidätä ketään tehtävistään, vaan voi vain esittää asiaa valtuustolle. Jos valtuusto toimisi tällaisen esityksen vastaisesti, valtiovarainministeriö voisi pidättää syytteissä olevat luottamushenkilöt tehtävistään.

Ryhmä keskittyy hallintotapoihin konsulttimaisella otteella, sanoo ryhmän jäseniin kuuluva varatuomari Liisa Talvitie.

– Emme tutki kenenkään syyllisyyttä emmekä päätösten lainmukaisuutta. Niitä pohtii oikeus. Tarkastelemme, kuinka hallintoa on hoidettu, ja millä toimenpiteillä se saataisiin kuntoon.

Selvitysryhmä saa haltuunsa muun muassa salaisia asiakirjoja. Toistaiseksi sen jäsenet ovat olleet julkisen tiedon varassa.

Ryhmä voi antaa suosituksia erilaisiin hallintokäytäntöihin alkaen kokoustamisesta. Se saattaa myös tutkia, ovatko viranhaltijoiden roolit näille itselleen selvät.

Selvitysryhmä on siis ennen kaikkea auttamassa eikä käskemässä Kittilää takaisin raiteilleen.

 

“Kokonaiskuva ei näy Helsinkiin”

 

Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Aki Nevalainen (vas.) sanoi selvitysryhmän tiistaisen infotilaisuuden jälkeen toivovansa, että ryhmä ottaa selkoa kittiläläisestä päätöksentekoprosessista.

– Kokonaiskuva ei näy Helsinkiin saakka.

Hän tarkoittaa, että kunnan tapaa tehdä päätöksiä ei tunneta pääkaupungissa. Enempää hän ei lausuntoa eritellyt.

Rantakokko arvelee, että selvitysryhmälle karttuu seuraavien viikkojen aikana hiljaista tietoa ja ymmärrystä niistä tavoista, joilla Kittilän hallintoa on viimeiset vuodet hoidettu. Se auttaa selvitystyössä eteenpäin.

Kunnanvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Inkeri Yritys Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmästä sanoo, että kunnan olisi pitänyt itse saada päätöksentekonsa uskottavaksi, mutta koska näin ei tapahtunut, selvitysryhmä tarvittiin.

– Kuntalaiset ovat kauhistelleet tilannetta, Yritys sanoo.

Osa kittiläläisistä puolustaa syytteessä olevia päättäjiä, koska tulkitsee heidän joutuneen hankaluuksiin yrittäessään edistää kittiläläistä liiketoimintaa.