Senaatintorin vanhalla hautausmaalla tehty kaivauksia

Helsingin Senaatintorin laidalla on syyskuun lopulta lähtien tehty kaikessa hiljaisuudessa arkeologisia kaivauksia. Kaivausten kohteena on ollut torin alla oleva vanha hautausmaa, joka oli käytössä 1600-luvun puolivälistä 1700-luvun loppupuolelle.

Helsingin kaupunginmuseo ei ole julkistanut tietoa kaivauksista aiemmin, koska näin haluttiin taata hautarauha. Kaivauksissa löydettiin lähes 260 vainajaa, joista nelisenkymmentä on otettu tarkempiin tutkimuksiin.

Vainajille tehdyissä luututkimuksissa on tähän mennessä löytynyt merkkejä hammas-, nivel- ja puutostaudeista sekä tartuntataudeista. Nyt esille tulleet vainajat oli haudattu vanhan hautausmaan laitamille, mikä kielii siitä, että he olivat köyhää väkeä.

Arkeologisen tutkimuksen mahdollisti syyskuun alkupuolella sattunut kaukolämpöputken rikkoutuminen, joka toi vainajat päivänvaloon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.