Seurakunnan ei tarvinnut luovuttaa kappelia uskonnottomaan tilaisuuteen

Evankelis-luterilainen seurakunta sai asettaa kappelissaan pidettävän muistotilaisuuden ehdoksi sen, että pappi suorittaa vainajan siunauksen, katsoo yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta.

Lautakunnan mukaan seurakunnan menettely perustui kirkon itsehallinnon piiriin kuuluvaan uskonto- ja pyhyyskäsitykseen, jonka uskonnonvapaus turvaa.

Asiasta valittanut koki tulleensa syrjityksi, kun hänen äitinsä uskonnottoman muistotilaisuuden järjestämisen ehdoksi laitettiin papin siunaus.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta toteaa, että monissa seurakunnissa tiloja on luovutettu myös uskonnottoman muistotilaisuuden järjestämiseen. Tiloista päättäminen kuuluu lautakunnan mukaan kuitenkin kirkolle itselleen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.