Siikajoen metsäpalo on saatu hallintaan

Pohjois-Pohjanmaalla Siikajoella roihuava metsäpalo on saatu hallintaan. Eilen illalla omakotitalosta alkanut palo levisi puuskittaisen tuulen takia nopeasti ja tuhosi yli 60 hehtaaria metsää.

Palokunnan mukaan sammutus jatkuu edelleen, mutta paloalue on kyetty rajaamaan. Paloa on ollut enimmillään sammuttamassa noin 140 henkilöä.

Palo ei ole vaatinut ihmishenkiä. Omakotitalo paloi asuinkelvottomaksi.

Kuopiossa roihunnut maastopalo on saatu sammumaan. Laivonsaaressa ehti palaa yhteensä noin 25 hehtaaria metsää. Viranomaiset pelkäsivät aluksi, että tuli leviäisi kesämökkeihin. Palosta ei kuitenkaan lopulta aiheutunut vaaraa ihmisille.

Päivystävän palomestarin mukaan palon jälkisammutukset kestävät vielä aamupäivään asti.

Myös Lapissa Kemijärvellä paloi noin 50 hehtaaria hakkuualuetta. Hevosniemen alueen jälkisammutus jatkuu koko päivän.

Useita laajoja maastopaloja riehui eilen eri puolilla maata. Pohjanmaalla Vetelissä tuhoutui maastoa noin 100 hehtaaria. Sammutustöihin osallistui sata palomiestä ja yksi helikopteri.

Kainuun Sotkamossa levinnyt maastopalo uhkasi puolestaan useita rakennuksia. Liekit lähtivät liikkeelle grillistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

Viitasaarelta löytyy erikoinen ja kiehtova veistospuisto – sunnuntaina Tuulensuun puiston veistoksia esitellään ja keskustellaan yhteisöllisyydestä

Karstulassa voit olla entisajan lapsi – Satusivellin -tapahtuma huipentuu torstaina Kruukkilassa

Toivottavasti viikonloppuna tuulee – Keitele Regatta starttaa Äänekoskelta ja maali on Viitasaarella

Jyväskylän yliopisto vaihtoi profiilikuvat sateenkaariväreihin – Pride-tempaus kummastuttaa ihmisiä Tapio Puolimatkan takia

Poika kuristi isäänsä ja vei veitsen kurkulle Muuramessa – tuomittiin ehdollista vankeutta

Lastu lentää ja tienoo pärisee: Moottorisahalla veistetään viikonloppuna toteemeja Kivijärvellä

Nyt eletään polkupyörävarkauksien sesonkiaikaa – katso täältä vinkit miten vältät pyöräsi päätymisen pitkäkyntisten käsiin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.