Siilit ja matelijat ovat jo heränneet – Keski-Suomessa nähty myös kesän kiusankappaleita

Siilit ovat alkaneet heräillä horroksesta. Luonto-Liiton kevätseurannassa siilejä on nähty liikkeellä muun muassa Jyväskylässä ja Turussa. Suomessa on viisi talviunta viettävää luonnonvaraista nisäkäslajia, joista siili on yksi. Muut ovat mäyrä, supikoira, koivuhiiri ja karhu.

Luonto on alkanut heräillä muutenkin, sillä Luonto-Liiton kevätseurannan mukaan tällä viikolla on Keski-Suomessa havaittu muun muassa kukkiavia leskenlehtiä ainakin Jyväskylässä ja Konnevedellä. Leskenlehtiä on nähty Suomessa Kajaanin korkeudella asti, joten kevät alkaa olla pitkällä jo koko maassa.

Myös monet pörriäiset alkavat aktivoitua. Kimalaisista on useita havaintoja Etelä- ja Keski-Suomessa, ja myös kesän kiusankappaleet, sääsket eli itikat, ovat heränneet. Havaintoja niistä on tehty esimerkiksi Jämsässä.

Aurinkoisimmilla paikoilla myös kekomuuramaiset ovat lähteneet liikkeelle.

Perhoset liikkeellä

Luonto herää myös kukkasin. Sinivuokkojen kukinta on käynnistynyt lounaisessa ja eteläisessä Suomessa.

 

Kevään ja alkavan kesän merkkejä ovat perhoset. Nokkosperhoset lentelevät jo ympäri maan, tiedottaa liitto. Lisäksi sitruunaperhosista on tehty havaintoja eteläisessä Suomessa, ja Keski-Suomessa ainakin Konneveden korkeudelle asti.

Myös sammakoiden kutu on käynnistymässä Etelä-Suomessa, kertoo liiton kevätseurantakampanjan Vilja Tupola tiedotteessa.

– Pääsiäiseksi on luvassa loistavat olosuhteet kevään havainnointiin. Todennäköisesti seuraavaksi runsastuvat hyönteiset, etenkin perhoset ja kimalaiset. Ehkä pian nähdään myös valkovuokkopeite koristamassa maanpintaa tai kuullaan kirjosiepon liverrystä.

Linnuista punakylkirastas, peippo, västäräkki ja naurulokki on jo bongattu Keski-Suomessa.

Matelijahavaintoja on tähän mennessä tehty niin sisiliskoista, kyykäärmeistä, rantakäärmeistä kuin vaskitsoista, mutta niistä ei ole tehty vielä ainuttakaan Keski-Suomen korkeudella.

Luonto-Liiton kevätseurannassa havainnoidaan eläin- ja kasvilajien runsastumista kevään mittaan kesäkuun toiseen viikonvaihteeseen saakka.

Kevään etenemisestä voi kertoa lomakkeella osoitteessa www.kevatseuranta.fi. Havainnot päätyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan tutkimuskäyttöön.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .